Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen monessa mielessä. Alkuvuodesta pandemia rajoitti kokoontumisia. Sitten Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Sodan jäljet ovat kauhistuttavia, avun tarve valtava. Ja millaiset ja kuinka kauaskantoiset jälkimainingit siitä seuraavatkaan.
Poikkeuksellista on myös Helsingissä koetut evankelis-luterilaisen kirkon historian suurimmat yhteistoimintaneuvottelut. Yt-neuvottelut koskivat yhteisiä palveluja ja lähes viittäsataa työntekijää. Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksestä vähennetään 45 henkilötyövuotta: osa työntekijöistä irtisanottiin, osa siirtyy eläkkeelle eikä määräaikaisten työntekijöiden palvelussuhteita jatketa. Paljon on työtä toimintojen uudelleen organisoimisessa, tehtävänkuvien- ja tiimimuutosten läpiviemisessä. Syksyn päätösten jäljiltä pakka on vielä sekaisin pitkään.
Monet ikäiseni (60+) ovat kokeneet ties kuinka monet yt:eet työelämänsä aikana, minulle kokemus oli ensimmäinen ja uusi. Hermannin Diakoniatalon Varustamo on osa yhteisiä palveluja. Työalamme säästyi irtisanomisilta, mikä tietenkin oli suuri helpotus. Toki olimme parin vuoden ajan aavistelleet taloustilanteen heikkenevän kirkon jäsenmäärän yhä vähetessä. Virkoja on jäänyt täyttämättä eikä määräaikaisia tehtäviä ole jatkettu.
Hermannin Diakoniatalon Varustamolla saamme jatkaa yhteistä työtämme. Pyrimme edelleen pitämään taloa avoinna kuutena päivänä viikossa erilaisille toiminnoille vapaaehtoisten ja harjoittelijoiden kanssa. Tukiasuntotyö jatkuu entiseen malliin. Ruoka-apua jaetaan viikoittain. Paperittomien auttaminen tapahtuu järjestötoimijoiden Sininauhasäätiön ja Suomen Punaisen Ristin toimesta tukipiste Mosaiikissa. Jalkaudumme edelleen mm. vankiloihin ja päiväkeskuksiin. Myös uusia kokeiluja olemme valmiit aloittamaan.
Muuttuvassa maailmassa työ on jatkuvassa muutoksessa. Toivoisin ettei vastedes muutoksia tarvitsisi tehdä yt-pohjalta vaan osaisimme paremmin ennakoida tulevaa. Tulevat säästötavoitteet painottuvat tiloihin ja kiinteistöihin: vuoteen 2030 mennessä vähennystavoite on 40 000 kerrosneliömetriä. Pidän tärkeänä, että kirkossamme on paikka niin asunnottomalle kuin paperittomalle, rikoksista tuomituille kuin siivosyntisille, maahantulijoille kuin kantasuomalaisille, liberaaleille kuin konservatiiveille, homoille ja heteroille. Kirkko kuuluu kaikille. Jeesus Kristus on jokaista varten.
Kirkkovuoden alkuun rukous Sanan aika- kirjasta
Jumala, sinun aikasi eivät ole meidän aikojamme. Me näemme vain askeleen kerrallaan, sinä näet tulevaisuuden, sillä tulevaisuus on sinun. Auta meitä valvomaan. Auta meitä ymmärtämään, mitä on elää sinun seuraajanasi tässä ajassa, tässä hetkessä tänään.
Siunattua joulunodotusta
Marita Nummelin
Toiminnanjohtaja
Hermannin Diakoniatalon Varustamo

Uuno Eskola: Äiti ja lapsi
Kiitos koskettavasta ja herättelevästä, ajankohtaisesta kirjoituksesta! Pisti miettimään… Vakavista aiheista huolimatta toivotan valoisaa Joulun aikaa ! : )
TykkääTykkää