Sole poka mikhään homma

Olen maalannut ikoneja muutaman vuoden ajan ja se on ollut aikamoinen matka oman mielen sisälle. Ikonin maalaus on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Tällaiselle nopeatahtiselle asioihin tarttujalle on tullut yllätyksenä oikeastaan koko prosessi. Omista odotuksista osui maaliin vain, että saattaisin tykätä ikonien maalaamisesta, ja siinäkin kävi niin, että minähän suorastaan rakastan ikonien maalaamista.

Ikoninmaalaus on oman hengellisen elämän hoitamista. Jokainen maalauskerta aloitetaan pysähtymällä ja rukoilemalla. Koko maalaamisen aika on hiljaisessa rukouksessa viipymistä. Maalaamisen taustalla soi hiljaa musiikki, toisinaan se on gregoriaanisia lauluja, toisinaan Taize-lauluja tms.

Ikonin maalaus lähtee liikkeelle niin, että katselet kirjoista tai Pinterestistä erilaisia ikoneja. Sieltä nousee jokin malli, joka alkaa tuntumaan siltä, että tuon voisin maalata. Erilaisia ikoninmaalauksen tyylisuuntia löytyy valtavasti, on itäistä ja läntistä maalauskulttuuria, on koptilaisia tai unkarilaisia ikoneja, on moderneja ja on klassisia ikoneja.

Ikoni valitsee aina maalaajansa. Jokin teema vain puhuttelee. Aihe osuu johonkin oman sisäisen elämän kohtaan.

Usein vaikuttaa olevan jopa niin, että vasta vuosien kuluessa huomaa, että aivan, tämä malli tuli maalattua, kun elämässä tapahtui tätä ja tuota. On myös tapana, että ennen maalaamisen aloittamista tutkitaan Raamatusta sitä tekstiä, johon valitun ikonin teema liittyy.

Kun aihe on saatu valittua, niin se joko piirretään käsin tai kopioidaan ääriviivat läpikuultavalle paperille. Alkuperäisestä mallista sitten joko katsotaan mahdollisimman lähelle tulevat värit tai sitten haetaan ihan uusi värimaailma. Ja se on kirjaimellisesti hakemista, kokeilemista.

Vaikka ikonin malli kopioidaan, ei syntyvä ikoni ole koskaan kopio, vaan se on aina toisinto.

Jotenkin ihmeellisesti ikonista muodostuu aina omansa, maalaajansa näköinen ja oloinen. Opettajamme sanookin, että hän tunnistaisi meidän jokaisen oman maalauskäsialan, vaikkei näkisi kuka minkin ikonin on maalannut.

Aina ei homma etene niin kuin odottaisi ja ajattelisi. Valitut värit eivät vain natsaa ja pitää hakea uusia sävyjä tai kokonaan uusia värejä. Joskus tempera, eli valkoviinin ja kananmunankeltuaisen muodostama munaemulsio on mennyt vanhaksi unohduttuaan kesäajaksi ikoninmaalauskassin pohjalle. Haju on karmiva. On tullut kokeiltua. Ikoniin maalataan useita kymmeniä ohuita kerroksia, niin että aina sekoitetaan pigmenttiä ja munaemulsiota keskenään. Joskus tulee annosteltua liikaa munaemulsiota, ja sitten ei uusi kerros väriä tartu entisen kerroksen päälle. Toisinaan taas munaemulsiota on liian vähän ja väri tarttuu ikonista käsiin ja siitä se sitten leviää juuri sinne mihin ei pitäisi. Toisinaan taas ei onnistu kasvojen vaalennukset, ja Marian kasvoista tulee kuin ruttotautisella. Mutta aina voi maalata uudestaan entisten kerrostan päälle, melkein kaikki on korjattavissa. Ja jos korjaaminen ei onnistu, niin aina voi pestä pieleen menneet maalikerrokset, joskus koko ikonista, pois ja aloittaa alusta. Välillä ikonin maalaaminen ottaa niin paljon hermoon, että koko malli pitää jättää lepäämään muutamaksi kuukaudeksi, joskus jopa vuosiksi.

Ikinä ei ole maalaamastani ikonista tullut sellaista kuin miksi sen aloittaessani ajattelin tulevan. Lopulta sitä on vain irrotettava ikonista, lopetettava sen hinkkaaminen. Onneksi ihana opettajamme aina sanoo oikealla ajalla, että nyt lopeta, se on tässä, älä enää koske, tämä on valmis! Omaan silmään ikonissa on aina jotain korjattavaa ja muutettavaa.

Ikoninmaalauksessa tiivistyy koko elämä. On uusia suunnitelmia ja haaveita, suunnitelmien todeksi piirtämistä ja liikkeelle lähtemistä. On onnistuneita värivalintoja ja on pieleen menneitä. On tekemisessä onnistumista ja joskus pitkin hampain luovuttamista ja kaiken alusta aloittamista. Elämä ei useinkaan muodostu juuri sellaiseksi kuin kuvittelemme. Tulee yllätysmomentteja, kuten vaikka ikoninmaalauksessa jos koira pääsee nuolemaan kuivumassa ollutta ikonia. Viimeisimmäksi ikonit aina siunataan käyttöön piirtämällä ristin merkki ikonin päälle ikonien siunaamisen tilaisuudessa kirkossa, olkoon tämä ikoni siunaukseksi siinä kodissa, jossa se on esillä.

Sole poka mikhään homma, sanois ystäväni sieltä, missä tunturit siintävät näkökentässä: Armo riittää! Jää Herran rauhaan!

Satu Helo

Pullakirkon pappi

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s