Koronapandemia. Ukrainan sota. Aina kun alkaa ajatella, että kohta helpottaa, niin jossain kosahtaa. Kuluneet pari vuotta ovat olleet henkisesti hyvin kuormittavaa aikaa. Monesti on tullut huokaistua; päästä meidät pahasta.

Kun rukoilen Isä meidän –rukouksessa päästä meidät pahasta, pyydän Jumalalalta vapautusta elämää vahingoittavilta voimilta. Ne voivat olla sisäisiä katkeroittavia ajatuksia, sairauden kuluttavia oireita tai konkreettisia ihmistä ja koko luomakuntaa turmelevia tekoja.

Elämässä on paljon epäoikeudenmukaisuutta, sairautta ja vääryyttä. Usein tuntuu, että pahuuden voima on voimakkaampi hyvyyttä. Ihminen satuttaa toista ihmistä, itseään, luontokappaletta ja turmelee ympäristöä. Monenlaiset sairaudet himmentävät elämän haavoittuvaista ja herkkää liekkiä.

Maaliskuun alussa osallistuin tuhkakeskiviikon iltamessuun. Alkavan paaston ajan merkiksi pappi piirsi tuhkaristin otsaani. Samalla pohdin, mitkä ajatukset ja asiat elämässäni vievät tilaa hyviltä voimilta, jotka kuljettaisivat minua eteenpäin. Yhtenä keskeisenä teemana mieleeni nousi murehtiminen.

Raamatussa filippiläiskirjeessä todetaan: Älkää mistään huolehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.  En lähtisi sanomaan, että kun rukoilet, niin kaikki elämäsi ongelmat ratkeavat. Sen sijaan olen kokenut, että rukouksen kautta voi saada voimaa jatkaa, vaikka usko horjuu ja mieli on uupunut kantamaan monenlaisia kuormia.

Filippiläiskirje jatkuu näin: Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Teksti ei lupaa, että huolet ja murheet katoaisivat elämästä, kun vien ne rukouksessa Jumalalle. Lohduttavaa tekstissä on mahdollisuus saada sisäinen rauha myllertävän levottomuuden keskellä.

Eräänä iltana hiljennyin rukoukseen ja pyysin voimaa selviytyä itseä ja läheisiäni kohdanneesta pahasta. Ei se ollut ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään, mutta jotain erilaista tässä rukouksessa kuitenkin oli. Se lähti jostain syvältä, vanhaa kieltä käyttäen, kuin munaskuista.

Seuraavana aamuna olo ei ollut kuin uudestisyntyneellä. Tunsin silti eron edellisen päivän ahdistukseen. Vaikka henkilökohtaiset ongelmani eivät olleet kadonneet ja aamun uutiset olivat sotauutisia täynnä, mieleni oli kevyempi. Valo tuntui murtautuneen sisään kapeista raoista. Tarkastelin tulevaa levollisemmin. Ajattelen, että rukous on mysteeri, jonka voima jää rukoilijalle salaisuudeksi.

Tätä kirjoittaessa toivon, että ihmiset lähellä ja kaukana saisivat voimaa taistella epäoikeudenmukaisuutta ja kaikenlaista pahaa vastaan. Rukoukseni on, että jokainen saisi kokea hyvyyttä ja lohdullisuutta, ankarissakin olosuhteissa. Ihminen voi olla toiselle ihmiselle ihmeiden tekijä. Pahuuden kuori murretaan hyvyydestä nousevalla voimalla. Tänään, huomenna sekä tulevina päivinä huokaan ylöspäin; Päästä meidät pahasta.

Niina Karhu, diakonissa