Selasin usein lapsena perheen valokuvia aina kiinostuneena. Kuvat kertoivat omaa tarinaansa ihmistä ja paikoista. Joidenkin kuvien taakse oli kirjoitettu paikka ja ketä kuvissa oli.

Kun muutin kotoa pois ja pääsin töihin, opin että elämä on valintoja. Ostin mieluummin kameran kuin kahvinkeittimen, joten join pahaa pikakahvia ja teetä, että voisin ostaa kameran. Ensimmäinen kamerani oli pieni pokkari, filmikamera, Yashica-merkkinen. Kuvaaminen oli hauskaa, minusta tuli varsinainen paparazzi. Kuvasin kaikkea, ja siitä tuli harrastukseni. Vuosien varrella kehityin valokuvaajana ja samalla ostin useamman kameran. Parhaillaan omistin viisi kameraa.

Minulla oli kamera aina mukanani. Otin paljon kuvia. Eräs kiitollisimmista malleista oli perhemme koira Jasu, josta oli paljon kuvia. Erään perheenjäsenen kommentti oli että, ”18 kuvaa Jasusta ja kuusi kuvaa perheestä”. Kuvia on kertynyt monta albumia. Niitä on aina mukava katsella ja palata niihin hetkiin tai ihmisiin ja paikkoihin, joista kuvat kertovat omaa tarinaansa.

Jossain vaiheessa huomasin, että monia asioita jää kokematta jos pelkästään kuvaa. Tuli kyllästyminen, ja kuvasin valokuvia harvemmin. Hermannin Diakoniatalon Varustamossa töissä ollessani löysin taas valokuvaamisen ilon. Eräänä iltapäivänä kun olin lähdössä kotiin, ihmettelin kirkkosalin valastusta: minkä valon olin unohtanut sammuttaa? Tajusin että vuoden pimeimpään aikaan marraskuussa paistoi hetken kirkas aurinko, ja valo valasi kirkkosalin. Se oli se hetki: kamerakännykkä esiin ja naks-naks. Kohta maaginen hetki oli ohi, mutta ikuistettu kameralle.

Vuosien kuluessa valokuvaaminen on mullistunut. Enää ei tarvita kameraan filmiä, vaan muistikortti. Huonot otokset voi poistaa heti tai myöhemmin. Kännnykkä kameroiden myötä kuvaaminen on mullistunut vielä enemmän. Kuvia on helppo jakaa netissä. Ja kamera on aina mukana.

Luminen talvimaisema sai minussa taas kuvaajan liikeelle tänä talvena. Meillä Suomessa on neljä vuoden aikaa. Neljästä vuoden ajasta saa mukavia kuvia.

Elä hetkessä , mutta valokuvissa voit aina muistella sitä mitä kaikkea olet kokenut.

Keijo Heikkinen

Suntio