”40 vuotta karhunpalveluksia Suomen kulttuurielämälle”

Pianonvirittäjä Pekka Savolaisen ura – hänen omien sanojensa mukaan herrasmiesduunarina – on kestänyt jo yli neljä vuosikymmentä, ja viimeiset 35 vuotta yksityisyrittäjänä harjoittaen tätä harvinaista käsityöammattia. Hänen työhönsä kuuluu niin pianojen ja flyygeleiden, kuin myös cembaloiden sekä fortepianojen virittäminen ja huoltaminen. Savolaisen lisäksi Suomessa toimii vain noin 100 pianonvirittäjää yksityisinä ammatinharjoittajina, ja alalla on sekä miehiä että naisia. Aloittelevalta pianonvirittäjältä menee vuosia saavuttaakseen oman, vakiintuneen asiakaspiirinsä; pääkaupunkiseudulla töitä riittää useammalle, kun eri konserttisalit ja äänitysstudiot tarvitsevat pianon viritystä ja huoltoa harva se viikko, ellei useamminkin.

TIE PIANONVIRITTÄJÄKSI

Nykyään pianonvirittäjäksi opiskellaan konservatorioissa, tai oppisopimuksella, vanhemman ja kokeneemman virittäjän opissa, yhtä kaikki, noin kaksi, kolme vuotta. Opintoihin kuuluu viritysteorian ja käytännön opettelua, pianojen koneistojen, rungon ja osien huoltoa ja säätöjä, kuntokartoitusten tekemistä. Savolainen aloitti omat opintonsa Musiikki Fazerilla, oppien oleelliset perusasiat teoriasta ja virittämisestä. Flyygelin huoltoa voi kuitenkin opiskella vain niitä valmistavassa tehtaassa, ja Suomessa ei ole ollut enää 1930-luvun jälkeen kotimaista flyygelien tuotantoa, ja niin Savolaisen opinnot jatkuivat ulkomailla eri valmistajien tehtaissa, yhtenä ensimmäisistä suomalaisista pianonvirittäjistä. Hän on viettänyt lyhyitä opintojaksoja, keskittyen kulloinkin johonkin erityiseen osa-alueeseen, Saksassa Steinway -tehtaassa useammankin opintojakson ajan, sekä Itävallassa Bösendorfer ja Japanissa Kawai flyygelin valmistajien tehtailla.

Savolainen on musiikillisesta perheestä, hänen isänsä oli Savonlinnassa diplomi -urkuri-kanttorina, ja hän on itsekin opiskellut Savonlinnan musiikkiopistossa. Hänen instrumenttejaan ovat piano ja kitara, ja onpa hän aikoinaan ollut mukana parissa eri bändissäkin harrastusmielessä. Pianonvirittäjän uran Savolainen kertoo tulleen puoli vahingossa, kun tilaisuus Musiikki Fazerilla tarjoutui, ja hän tarttui siihen. Savolainen tähdentää, että pianon tai jonkin muun instrumentin soittaminen, tai edes se, että pitäisi olla absoluuttinen sävelkorva, eivät ole vaatimuksena sille, että voisi ryhtyä pianonvirittäjäksi. Musiikillinen pitää toki olla, ja musiikkiteoria pitää tuntea hyvin, mutta soittaminen ei ole välttämätön edellytys. Pianon virittäminen on, kuten Savolainen moneen kertaa mainitsee, käsityötä.

TEKNIIKKAA JA TAITEELLISUUTTA

Pianon virittäminen on osin tekniikkaa, osin taiteellisuutta. Savolainen kuvailee virityksen lopputulosta aina kompromissiksi: kun viritetään asiakkaan pianoa, halutaan tasavireinen, virityskorkeudeltaan oikea soitin, siitä ei saa tulla liian terävä eikä liian pehmeä, ja lopputuloksessa pitää ottaa huomioon myös tilan akustiikka. Piano voidaan virittää viralliselle A-korkeuden 440 Hz (hertsin) taajuudelle, tai 442 Hz taajuudelle, eli ns. orkesterikorkeudelle, josta on etua jousille. Lisäksi voidaan vaihdella soittimen sävyä ja intonointia erityistoivomuksesta jopa eri kappaleiden esittämiseen, esim. levytysstudioissa. Vuosien varrella Savolaisen työkalupakkiin on kertynyt – kaikkein oleellisimman työkalun, ääniraudan lisäksi – viritysavaimia, huopakiiloja ym. joita hän on saanut mm. eri soitinvalmistajilta. Nykyään on olemassa eri tietokoneohjelmia ja taajuuksia mittaavia sovelluksia, joita voidaan hyödyntää pianon virityksessä, jopa älypuhelimella, mutta Savolaisen mukaan ne eivät koskaan korvaa viritystä korvakuulolla kokonaan – eivätkä äänirautaa.

• 

Piano suomalaiskodeissa ei ole Savolaisen mukaan laskeva trendi, edes kotien neliömäärien pienentyessä, ja vielä 1980-luvulla – suhteutettuna väkimäärään – Suomessa oli eniten pianoja maailmassa. Huollettuna piano kestää kymmeniä vuosia, ja tiiviimmissä asuinoloissa yksi mahdollisuus on hybridi piano, joka yhdistää perinteisen pianon sähköiseen versioon, ja jota voidaan soittaa tarvittaessa vain kuulokkeiden kautta. Kotona olisi ihanteellista, jos pianolle olisi tasaiset olosuhteet, mutta harvassa kodissa saavutetaan museotasoista stabiiliutta, ja talvi-ilman kuivuus, alle 30-40% ilmankosteus, ja vastaavasti kesällä ajoittainen kuumuus ja 70-80% ilmankosteus muuttavat pianon vireyttä. Savolainen kumoaa myyttinä olettamuksen, että pienikin siirtely saisi pianon epävireeseen, siihen tarvitaan jo kovempi tälli, hänen mukaansa.

VIRITTÄJÄ MENEE PIANON LUO

Pianonvirittäjän työ on matkatyötä, virittäjä menee aina pianon luokse. Kilometrejä tai viritettyjen pianojen määrää Savolainen ei ole kuluneen 40 vuoden ajalta laskenut, mutta normaalin työpäivän aikana hän matkustaa tavallisesti 60-70 km päivässä, ja vuoden aikana hän virittää yleensä 500 pianoa, joten hänen mittavalla urallaan on kertynyt melkoinen määrä, niin kilometrejä kuin viritettyjä pianoja.

Pianonvirittäjänä Savolainen ei saa vapaa-ajallaan tuttavapiiristään juuri pyyntöjä katsoa sitä tai tätä soitinta, sen verran erityisalan osaaja hän on; toisinaan hän on ollut esim. YLE:n äänitarkkaamossa paikalla, ja antanut kysyttäessä mielipiteensä äänitteiden teossa. Pianonvirittäjän rooli on hänen mukaansa toimia soittajan ja äänitteen tekijän toiveiden mukaan, ja esiintyvien taiteilijoiden kanssa pianonvirittäjä tulee harvemmin lähemmin tutuksi. Suomalaisia musiikkipiirejä ja asiakkaita Savolainen kuvailee yhtä vaativiksi kuin muuallakin maailmassa, useimmiten kaikki sujuu hyvin, mutta joskus asiakasta ei saa tyytyväiseksi, jos jokin vuosia huoltamaton flyygeli, jonka vaikka saisikin muutoin vireeseen, sen sointia ja kosketusta välttämättä yleensä käytettävissä olevassa ajassa ei.

HILJAISUUS ON KULTAA

Omista musiikkimieltymyksistään Savolainen on niukkasanainen, omaa suosikkiartistia tai -säveltäjää hän ei nimeä. Nuorempana hän on kuunnellut musiikkia laidasta laitaan, 1980-luvulla pianomusiikin vastapainoksi myös heavy rockia. Vuosien kuluessa musiikkia on ollut hänen omien sanojensa mukaan jo riittävästi, joten vapaa-ajalla sen kuuntelu on vähentynyt. Hän ei juurikaan kuuntele pianomusiikkia, koska hän keskittyisi musiikillisen nautinnon sijasta kuitenkin vain esityksen teknisiin yksityiskohtiin. Työpäivän ohessa Savolainen ei yleensä pidä autossa edes radiota auki, ja töiden jälkeen hän pitää erityisesti ulkona liikkumisesta, jolloin hän voi nauttia hiljaisuudesta.

• 

Pianonvirittäjä Pekka Savolaista haastatteli Hermannin Diakoniatalon Varustamon vapaaehtoistoimija Jari-Olavi Nieminen

Henkilökohtaisesti, Hermannissa™ -haastattelut ilmestyvät aika ajoin Pullakirkon Plokikirjassa