Välillemme ilmaantui muutama viikko sitten jotain uutta ja kummallista. Jotakin, jonka kestosta ja pysyvyydestä ei ole varmuutta. Tuo uusi todellisuus loi fyysisen etäisyyden toisiin ihmisiin. Arkeemme astui turvaväli.

Turvavälin pitäminen toiseen ihmiseen ei ole luontaista ja toivottavasti siitä ei sellaista koskaan tulekaan. Turvaväli hämmentää ja muuttaa päivittäisen kanssakäymisen ulottuvuutta. Se mikä ennen oli itsestäänselvyys, on nyt kaihoisa muisto. Pidämme fyysistä etäisyyttä työkavereihin, naapureihin, tuttaviin, sukulaisiin ja lähimpiin ystäviin. Henkinen läheisyys on entistä tärkeämpää ja monenlaiset eri viestintäkanavat tarjoavat mahdollisuuden pitää yllä tiivistä kanssakäymistä.

Epätietoisuus siitä, milloin voimme taas turvallisesti kohdata kasvotusten, voi kuitenkin olla raastavaa. Erityisen kipeältä se tuntuu silloin, kun tietää jonkun kauempana asuvan läheisen käyvän läpi elämässään haastavia asioita tai kokevan yksinäisyyttä. Haluaisi olla tukena ja osoittaa välittämistä. Pelkkä puhelu on tuolloin laiha lohtu, kun haluaisi olla rakkaan ihmisen vierellä. Tuollaisina hetkinä ”olemme fyysisesti etäällä, mutta henkisesti lähellä” lausahdus voi tuntua mitättömältä fraasilta, vaikka siinä muulloin onkin järkeä.

Uudenlaisen tilanteen myötä pyrimme jatkuvasti sekä suojautumaan toisilta ihmisiltä, että suojaamaan heitä itseltämme. Ajatus siitä, että kuka tahansa meistä voi olla tartuttaja, luo ympärillemme jännitteisyyttä. Sitä saattaa säpsähtää tilanteissa, jotka eivät olisi aikaisemmin saaneet meissä aikaan minkäänlaista reaktiota. Varovaisuus ei ole turhaa, kun käymme taistelua näkymätöntä vihollista vastaan. Rappukäytävissä ja pihoilla kuljetaan nyt varovaisemmin kuin koskaan.

”Yhteisöllisyys ei ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan.”

Lähikaupassa käydessä energiaa ja keskittymistä menee toisia ihmisiä väistellessä. Se, mikä oli ennen tuttua ja turvallista, onkin osoittautunut haasteelliseksi maastoksi toimia. Jos ihminen onkin sisäistänyt turvavälin muualla liikkuessaan, näyttää hän unohtavan oppimansa uuden käyttäytymismallin totaalisesti ruokaa hankkiessaan. Tämänhetkisestä kummallisesta todellisuudestamme kertoo se, että lähikaupasta on tullut väistöliikkeiden harjoitusalusta. On vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että naapurustooni kuuluvista ihmisistä on tullut minulle väistelemisen kohteita. Kun aikaisemmin rakennettiin yhteisöllisyyttä eri asuinalueilla, nyt joudumme rajaamaan fyysistä yhteyttä kovilla toimilla. On ollut kuitenkin ilo seurata, miten avuliaasti ihmiset tarjoavat esimerkiksi kauppa-apua asuinalueeni facebook-sivuilla. Erilaiset naapuriapuryhmät luovat nyt turvallisuuden tunnetta. Facebook-ryhmien lisäksi rappukäytävien ilmoitustauluille on ilmestynyt lappusia, joissa naapurit tarjoavat toisilleen apua. Yhteisöllisyys ei ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan.

”Turvavälin luoma tyhjiö voi myös havahduttaa näkemään elämässä olevaa hyvää ja syventää suhdetta itselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin.”

Turvaväli rajaa kokemaamme läheisyyttä. Perheenjäsenet voivat yhä vapaasti olla lähellä toisiaan, yksin elävillä on hankalampaa. Yksinäisyyden kokemus on lisääntynyt, mutta siitä myös onneksi puhutaan avoimesti. Toki myös perheen sisällä voi ilmetä yksinäisyyttä, niin lapsilla kuin aikuisilla. Koti ei ole sekään aina turvapaikka, kuten olemme lisääntyneestä lähisuhdeväkivallasta saaneet todeta. Eristäytyminen ja lisääntyneet rajoitukset saattavat osua jo valmiiksi hauraaseen tilanteeseen. Turvavälin tarkoitus on luoda turvaa, mutta toisista eristäytyminen voi myös kasvattaa turvattomuutta. Kun yhteiskunta palveluineen ja ajanviettomahdollisuuksineen on sulkeutunut, moni on jäänyt vaille turvaverkkoa, joka aiemmin kannatteli arkea. Vallitseva tilanne voi suistaa paheneviin päihde- ja mielenterveysongelmiin. Turvavälin luoma tyhjiö voi myös havahduttaa näkemään elämässä olevaa hyvää ja syventää suhdetta itselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin.

Kohtaamistyötä tekevänä kirkon työntekijänä surullisinta on ollut se, että tärkeäksi koettu yhteisö on nyt turvavälin takana. Seurakuntien tilaisuuksissa käyneet ja erilaisia kirkon palveluita käyttäneet sekä myös toteuttaneet ihmiset ovat eristettyinä toisistaan. Kirkko on kuitenkin osoittanut ketteryytensä ja lähtenyt toimimaan tavoittaakseen ihmisiä toisenlaisilla keinoilla. Turvaväli ei ole estänyt aineellista apua eikä henkistä ja hengellistä kohtaamista. Odotamme silti aikaa, jolloin voimme jälleen kokoontua turvallisesti. Sitä ennen pidämme turvaväliä ja opettelemme elämään uudenlaisessa todellisuudessa yhdessä.

”Vaikka olemme erillään, emme ole lakanneet välittämästä. Turvavälin tärkein viesti meille jokaiselle on, pidän turvaväliä, koska välitän.”

Traagisinta uudessa tilanteessamme on, että pelkomme kohteena viruksen aikaansaamana on toinen ihminen. Meidän ei kuitenkaan tarvitse antaa pelolle kohtuutonta valtaa. Kysymykseksi kuitenkin jää, voimmeko koskaan palata entiseen huolettomaan elämäntapaamme. On mahdollista, että kokemastamme turvattomuudesta jää arpi, joka tulee muistuttamaan olemassaolostaan myös turvavälin kadottua virallisesti keskuudestamme. Tämä jää nähtäväksi, eikä asioita kannata murehtia etukäteen. Elämme nyt tässä hetkessä ja tuleva on vielä verhon takana. Vanhassa tutussa virressä lauletaan ”päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan, mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.”

Yhtenä aamuna ollessani koiraa kävelyttämässä, vastaani asteli iäkäs mies, joka osoitti minulle läheisen aidan päällä nuokkuvia variksia. ”Katsopas, kun variksetkin pitävät turvaväliä”, hän totesi hymyillen. Ja toden totta, ne istuivat aidalla vieretysten, mutta tietyn välimatkan päässä toisistaan. Nauroimme yhdessä ja askelkin tuntui sen jälkeen kevyemmältä. Vaikka pidämmekin toisiin ihmisiin turvaväliä, niin jos vain jaksat ja kykenet, muista hymyillä! Hymyllä on uskomaton vaikutus. Se voi välittää viestin yhteisymmärryksestä ja välittämisestä. Hymy voi näinä aikoina oikeasti pelastaa jonkun päivän! Saatat olla jollekin ainoa ihmiskontakti koko päivänä. Hymylläsi voit osoittaa, että olemme tässä haastavassa tilanteessa yhdessä. Vaikka olemme erillään, emme ole lakanneet välittämästä. Turvavälin tärkein viesti meille jokaiselle on, pidän turvaväliä, koska välitän.

Niina Karhu

Diakonissa

Erityisdiakonia