Marraskuun lopussa iski paha neuloosi. En muuta tekisikään kuin puikkoja heiluttelisin. Villasukkien neulomisen paha ”tauti” iski. Toki olen muutakin saanut puikoilla aikaan. Villasukat ovat nyt intohimon kohden. Aloitan uudet ennen kuin valmistuneiden sukkien lankojen päättely on tehty.

Kaikki muu tekeminen tuntuu turhalta. Hyvä kun maltan kahvitaukoja pitää. Tekemisen vimma riivaa. Kädet ja hartiat menevät jumiin, joten yritän verryttää niitä vesijuoksulla. Pahin vaihe kestää noin kolme kuukautta.

Päähän juolahtaa mitä ihmeellisempiä ideoita ja nimi, jonka voisi yhdelle sukkaparille antaa. Sinipiika sana pyöri päässä. Se on jotakin muuta kuin siivousväline. Suomen kansan vanhoissa tarinoissa 300-luvulla on maininta Sinipiiasta. Tapio ja Mielikki olivat metsän kuningaspari. Mielikki siivosi metsää ja apunaan hänellä oli metsän väkeä mm. Sinipiika. Sitten löysin vanhan tuutulaulun, jossa esiintyy myös Sinipiika. Ilmeisesti olen laulanut sitä lastentarhassa.

Sukkien koristeleminen erilaisilla napeilla on vanha juttu. Rakastan väreillä leikkimistä. Olen saanut lankakerien jämiä, jotka haluan hyödyntää mahdollisimman hyvin. Joten teen kahta sukkaa yhtä aikaa jotta langat menevät tasan. Pieniä nysiä on kiva yhdistellä.

Neljä vuotta sitten sain kaksi hedelmä pussillista langan nysiä. Käytin omia lankoja ”apuna” ja tein lapsille monet pienet villasukat. En mielelläni tee kaksia samanlaisia sukkia. Uusien mallien ja värien yhdisteleminen on kivaa.

Villasukat- arjen taidetta-neulenäyttely Hermannin diakoniatalolla on tulossa helmikuussa 2020.

Hermannin vapaaehtoistoimija