Vietämme Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää sekä maailman mielenterveyspäivää. Mielen ongelmat ovat olleet ja ovat osa monen kirjailijan, niin Aleksis Kivenkin, elämää. Aikanaan lapseni oli koulussa ”hyvä kynästään” mutta opettaja totesi että kirjailijaksi ryhtyäkseen hänellä ei ollut riittävän vaikeaa.

Mielenterveyden janalla olemme kukin omalla kohdallamme perimän sekä varhaisten ja myöhempienkin elämänkokemusten takia. ”Ihminen on mieleltään terve, kun hänellä on kyky tehdä työtä ja rakastaa.”, totesi Sigmund Freud.

WHO:n määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen ymmärtää omat kykynsä, selviää elämän normaaleista vaikeuksista, pystyy tekemään työtä tuotteliaasti ja kykenee toimimaan yhteisönsä hyväksi.

Mitä ovat elämän normaalit vaikeudet itse kullekin? Me emme voi toisen elämää tuntea ja arvioida. Omaamme voimme. Tiedetään, että surussakin meillä on erilainen resilienssi eli selviytymiskyky jo lähtökohtaisesti mutta myös ympäristön tuen määrä ja laatu vaikuttaa siihen. Minkä verran on riittävästi tuotteliasta työtä? Mikä kaikki katsotaan yhteisön hyväksi toimimiseksi?

Iloitsen, kun kuulen nuorten aikuisten keskustelevan omista mielenterveysongelmistaan esim. ahdistuneisuudesta ja masennuksesta. Iloitsen, että he rohkenevat puhua. Vaikka mielen sairaudet edelleen ovat jossain määrin leimaavia, niin paljon on muuttunut sitten Aleksis Kiven ja omankin nuoruuteni. Onneksi.

Suru pannaan säkkiin, säkki lättiin ja iso tynkö oven päälle.

Tästä olen huolissani Suomessa vuonna 2019. Onhan meillä lupa näyttää surua? Kestämmekö toisen surun lähellämme? Saammeko surra kuollutta läheistä, menetettyjä mahdollisuuksia, jotka meiltä tahtomattamme otettiin pois? Jos emme sure ja kestä toisen surua, niin suru muuntuu masennukseksi. Jos me otamme nuorilta pois luottamuksen tulevaisuuteen, niin me jätämme heille surun menetetystä tulevaisuudesta. Aina on toivoa, niin kauan kuin on elämää ja mahdollisuus saada rinnalle toinen kannattelemaan toivoa, kunnes itse jaksaa taas toivoa.

Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä.

Jokainen meistä tarvitsee toisia ihmisiä. Aina se ei ole oma kumppani mutta ystävätkin voivat tehdä päivästä pilvettömän. Joskus tuntematonkin, joka hymyilee ja lausuu muutaman sanan.

Rakennetaan juhlallinen atria, tyhjennetään toivon kultahiset maljat.

Yhdessä ateriointi tekee mielelle hyvää. Hermannissa syömme lounasta kaksi kertaa viikossa yhdessä. Jaamme kuulumisia ja usein nauramme. Ikä pidentyy, jos vanhaan sanontaan on uskominen. Yhteys ja yhdessä nauraminen luo toivoa ja kannattelee.

”(masennuksen)Yksittäisistä oireista olennaisin on itsekriittisyys, käy ilmi psykologi Regina García Velázquezin Helsingin yliopistossa tekemästä väitöstutkimuksesta. (HS 9.10.19)

Täydellisyyden tavoittelu ja myötätunnon puute itseä kohtaan altistavat masennukselle. Me tarvitsemme rakkaudella ja rakentavasti annettua palautetta tekemisistämme, jotta minäkuva olisi mahdollisimman realistinen. Kaipaamme ystävällisyyttä ja sen osoittaminen ei maksa mitään. Usein kuitenkin olemme itse itsemme pahimpia kriitikkoja. On hyvä pysähtyä pohtimaan kenen ääni kriitikolla minussa on. Jumala ei kritisoi, Hän armahtaa ja hyväksyy keskeneräisyytemme. Hän rakastaa ja rakkaus tulee todeksi toinen toistemme välityksellä.

Lainaukset Aleksis Kivi

Virpi Liirus-Mäkelä

diakoniatyöntekijä

erityisdiakonia