Kiitos sinulle, Metsä

 

Katri Saarelainen
kuva: Katri Saarelainen

Mikä on sinun turvakätkösi? Paikka, jonne vetäydyt rauhoittumaan hetkeksi. Paikka, jossa kukaan ei vaadi sinulta mitään. Minun turvakätköni on metsä. ”Metsä ei vaadi, metsä ei arvioi, metsä on lepo, Jumala on lepo. Metsä on kohtu, jossa syntyy elämämme mieli. Metsässä Pyhä Jumala on läsnä, pienimmässäkin puun lehdessä. Metsä tyynnyttää ahdistuneen mielen ja antaa levon uupuneelle. Metsä on hiljaisuuden syli, parantava armon kohtu, lohduttava läheisyys.” Näin kuvailee Pauliina Kainulainen, teologian tohtori, joka on tutkinut ihmisen ja luonnon välistä suhdetta ja luontosuhteen merkitystä teologisesta näkökulmasta.

Viimeisen vuoden ajan olen hakeutunut tietoisesti enemmän luontoon, metsän siimekseen ja vehreyteen. Olemaan. Hengittelemään. Katselemaan ja ihmettelemään ympärilläni olevaa kauneutta. Haistelemaan metsän moninaisia tuoksuja. Ihastelemaan värejä. Välillä patikoimaan pitkiä matkoja metsäreiteillä. Askeleet tuntuvat kevyiltä juurakoilla, kallioilla, sammaleen peittämillä poluilla. Vapauttavinta metsässä on se, että unohdan itseni ja kaikki arjen haasteet. Metsäretken jälkeen kehoni ja mieleni tuntuvat kevyemmiltä.

Mikä on metsän mysteeri? Kainulainen on todennut, että kokemus metsän sylistä antaa turvallisuuden tunteen ja tukevan maaperän jalkojen alle. Tietoisuus Jumalan armahtavaisuudesta toimii samoin. Jumalan syli on kuin metsä, parantava armon kohtu. Nykypäivän ihminen elää moniulotteisessa ja ajoittain hyvin ristiriitaisessa maailmassa. Epävarmuus tulevaisuudesta horjuttaa turvallisuuden tunnetta.

Metsä voi hoivata levotonta sieluamme. Metsä kutsuu meitä muutokseen, eheyteen.

Kun astun metsään, se alkaa heti puhutella sisimpääni. Sammaleen pehmeys, naavan puhtaus, lammen lempeä syli. Kallioilta avautuva henkeäsalpaava maisema, järven tyyni pinta, hiljainen tuulen vire, suon yli kulkevat pitkospuut, karpalot ja puolukat metsämättäillä. Tuntuu, että se kaikki menee jonnekin sielun ytimeen hoitaen ja rauhoittaen. Korkeat männyt kurottavat kohti taivasta, pilvet liikkuvat omaa tahtiaan. Eräänä elokuisena iltana viritin teltan metsään järven rannalle. Hämärtyvässä illassa seurasin, miten lepakot kiitivät tyynen veden pinnalla järvikirppuja pyydystäen. Illan pimetessä makasin rantakalliolla katsellen tummalla taivaalla vilkkuvia tähtiä. Aamulla kun vaelsin metsän läpi takaisin, tunsin suurta kiitollisuutta. Kiitos sinulle, Metsä. Kiitos Luojani tästä pyhyyden kokemuksesta.

Luonnon pyhyyden taju on Kainulaisen mukaan äärimmäisen merkittävää tässä ajassa, jossa ihmiskunta käyttää luontoa karkeasti hyväkseen. Muinoin suomalaiset palvoivat puita ja metsää. Metsä oli pyhä paikka. Nykypäivänä metsä on ihmiselle enemmän hyödyke. Ihmisten kasvanut kuluttaminen ajaa teollisuutta yhä voimakkaampaan metsän riistoon ja luonnonvarojen hyväksikäyttöön. Voinko vaikuttaa omalta osaltani tähän? Osaanko elää kohtuudella ja tehdä ekologisia ja eettisiä valintoja? Saatan ajatella, ettei yhden yksilön tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole merkitystä. Yhä enemmän kuitenkin uskon siihen, että emme voi sivuuttaa kulutustottumuksiemme vaikutusta elinpiiriimme.

Metsän pyhyyden ymmärtäminen voi vaikuttaa jokapäiväisiin valintoihimme.

”Mistä voima parantaa maailma? Mikä tekisi terveeksi edes oman sieluni? Vähempi ei riitä kuin jumalallinen kosketus. Pyhä itse kosketettavana metsässä, pyhässä ateriassa. Vähempi ei riitä kuin nähdä maailma toisin. Täysi mielenmuutos, suunnanmuutos, kohti keskusta, Jumalaa. On mentävä metsään, jos halutaan kohdata Parantaja, jos kaivataan kykyä kuvitella toisenlainen maailma. On kysyttävä metsältä viisautta, on kuunneltava hiljaa, paikallaan. Pysähtyminen on paranemisen alku. Ilman metsää eksymme.” Huomaan olleeni vieraantunut luonnosta. Unohtaneeni olevani osa sitä. Kainulainen toteaa: Minä olen metsää. Metsä herättää minussa kaipuun. Kaipuun suurempaan yhteyteen, muutokseen, parantumiseen. Hiljaiseen viisauteen. Olevaisen ymmärtämiseen. Kainulainen muistuttaa, että suurimman kaipuumme voi täyttää vain pohjaton lähde, Jumala. Usko on kaipausta, kaipaus on jo uskoa. Kainulaisen sanoin: Olen kaipaavainen. Olen lähtenyt matkalle metsään.

”Metsässä Jumala asuu ja toimii, on. Metsä on suuri yhteenkuuluvuus, suuri ajattomuus, ikuinen kiertokulku, muutos pysyvyydessä, elämän runsaus, elämän karuus, kuoleman kautta elämän jatkuvuus. Metsä on turvakätkö, metsä on mysteeri.”

Kuuletko sinä metsän kutsun?

Unspash.com Sebastian Unrau
Unsplash.com Sebastian Unrau

Lukuvinkkejä:

Kainulainen, Pauliina: Suuren järven syvä hengitys. Luontosuhde ja kokonainen mieli (2019), Metsän teologia (2013), Missä sielu lepää (2010)

Retkeilyvinkkejä pääkaupunkiseudulla:

https://www.haltia.com/fi/retkeilemään/nuuksion-kansallispuisto/ https://www.luontoon.fi/sipoonkorpi https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/luonto-ja-viheralueet/suojelu/luonnonsuo-jelu/metsa https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/luonto-ja-viheralueet/suojelu/natura/

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s