Miettiessäni tämän blogin aihetta mieleeni nousi sana, johon sisältyy paljon tunteita, ja joka on arjen pyörteissä, työni keskiössä, vaikutuksellinen ja monisyinen: koti.

Erityisdiakonian asuttamistoiminnalla on mahdollisuus tarjota määräaikaista tuettu asumista osalle ihmisiä, jotka erilaisista syistä ovat jääneet ilman asuntoa. Toimintamme aikana olen kokenut, kuinka monet asukkaat ovat muuttaneet eteenpäin toisiin asuntoihin ja olemme saaneet poismuuttaneiden tilalle uusia asukkaita.

Asukkaiden kanssa työskennellessäni ja heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa aika ajoin tulee esille, miten asukas kokee asumisen ja kokeeko hän asunnon kodikseen. Asiaa syvällisemmin tarkasteltaessa on joku viisas sanonut, että asunnolla on hinta, kodilla henki.

Yleisellä tasolla kartoittaessa sanasta koti tulee mieleen paikka, missä hengähtää tai paikka, jossa perhe asuu ja kokoontuu. Osalle ihmisistä koti on paikka, missä ihminen kokee olevansa turvassa. Toiset käyttävät kotia käsitteenä vahvistaakseen paikan tunnelmaa todeten, että paikasta tulee kodinomainen tunne. Mutta miten ihminen itse kuvailee asuntoa, jota monet kodiksi kutsuvat?
Jatkoajatuksena kysyin muutamalta talossamme, olisiko heillä halukkuutta hetken pohtia ja tuoda näkyväksi, mitä sana koti tuo heille ensimmäisenä mieleen:

” Paikka, jossa voi itsenäisesti tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä. Todellinen koti on sellainen, joka on oma”.

” Missä perhe voi elää ja käydä keskusteluita. Koti on osa itsenäisyyttä. Siellä voi oleilla rauhassa, nukkua ja rukoilla.”

” Koti on turva. Ei tarvitse avata ovea, jos ei halua ja voi itse määrittää ketä tulee kylään. Voi toteuttaa itseään kenenkään häiritsemättä.”

Jukka, asukasohjaaja