Kirjoitin saarnaa vappuaatoksi ja aiheena oli Jeesus, hyvä paimen, joka pitää huolen lampaistaan. Ylimpänä paimenena hän lähettää opetuslapsensa huolehtimaan Jumalan laumasta. Millaisia paimenia me olemme toisillemme?  Onko pelkkä sana paimentaa liikaa meille?  Kuka haluaa tulla paimennetuksi?  Jos ei halua tulla paimennetuksi, voiko toista paimentaa väkisin? Entä kaitseminen, olisiko se parempi ilmaisu?  Elää tehtävään uskottuna tai antautuneena.  Olisiko kaitsentaa helpompi ottaa vastaan? Ajatukseni kirmaisivat kuin vasikat kesälaitumille.

Vappu vietettiin ja toukokuun alussa alkoi kesä- ja lomakausi. Kalenteri on näyttänyt kesäkautta pian kolme viikkoa, vaikka sää on välillä ollut ennemminkin jouluista. Eläinten laidunmaille laskemisessa taidetaan katsoa vähän säätilaa. Kesälomalle lähetetään pian myös koululaiset, satoi tai paistoi.

Karjan laidunkausi on siis alkanut. Rakas, edesmennyt, vuonna 1915 syntynyt kummitätini oli lapsuudessaan paimenena.  Muistan  hänen kertoneen miten suurelta vastuu karjasta tuntui pienestä 12-vuotiaasta tytöstä. Paljon vartijana hän oli.

Paimentamista kuvataan niin, että se on karjan laiduntamista aidattomalla alueella tai sellaisessa paikassa, missä karjan karkaamisen luvattomaan paikkaan, loukkaantumisen tai petojen ruoaksi joutumisen riski on suuri. Tarvitaan paimen suojaamaan vaaroilta. Talojen maat olivat myös laajalla alueella, jolloin niitä ei kannattanut aidata.  Kun laidunmaat sijaitsivat kaukana talosta, saatettiin näille maille rakentaa karjamaja, jossa oli karjalle navetta ja ihmisille pieni tupa asuttavaksi.  Suoja ja turva paimenelle.

Me Jumalan lapset olemme totisesti laajalle levittäytyneinä. Mahdoton meitä on aidata turvaan ja suojaan johonkin tiettyyn paikkaan.  Eikä se ole tarkoituskaan, vapauteen meidät on vapautettu. Me vaellamme omassa elämässämme, kaupungissamme, maasta toiseen, maanosasta toiseen.  Meidät on annettu toinen toisellemme avuksi, paimeneksi.  Millaisen paimenen sinä haluat itsellesi toisesta ihmisestä? Millaisen esimerkin Jeesus antoi meille?

Meillä on kotona paimenkoira, jota seuraamalla aavistan jotain hyvästä paimenesta. Myös kaitsijasta, sillä koiramme toteuttaa sille annettua tehtävää erittäin antautuneena. Tästä perheemme paimenesta tulee ensimmäisenä mieleen uskollisuus ja luottamus.  Se rakastaa laumaansa ja haluaa olla siellä, missä laumansa on.  Paimentaa poispäin juoksevia ottamalla hellästi hampailla housunlahkeesta kiinni. Ei pure mutta osoittaa, että hei, nyt on väärä suunta. On lähellä, silloinkin kun minä nukun. Se on vieressä tai sängyn alla.  Ilahtuu aina tulostani ja kun lähestyn sitä.  Ei muistele, jos olen joskus tullut olleeksi kärttyisä sille. Se on ollutta ja mennyttä.  Nyt on uusi päivä, uusi hetki ja uudet mahdollisuudet. Entinen on poispyyhitty. Paimenen tehtävä on päivystää ja tietää missä lauma on.  Joskus on nukuttava keskellä kulkuväylää.  Me ihmiset vaan olemme sellaisia, että saatamme kevyesti loikata vartioivan, kulkuväylälle asettuneen paimenen yli.  Silloin paimen saattaa haukahtaa lempeästi. Ikään kuin sanoisi nimeni.

Saamme kristittyinä elää vapaudessa, johon Kristus meidät vapautti. Meillä on sisäinen vapaus, vapautus synnistä ja häpeästä ja meillä on myös valinnan vapaus. Saamme rukoilla johdatusta ja tehdä työtä. Me teemme valintoja ja joskus toteamme, että tuli valituksi väärin. Saatamme eksyä laumasta laidunmaan reunamille, kuilun partaallekin. Aina on lupa palata laumaan.  Olen elämässäni kokenut, että Jumala on johdattanut rakkaudella ja viisaasti, vaikka aina en juuri kyseisellä hetkellä ole sitä ymmärtänyt. Hän on antanut matkan varrelle viisaita ihmisiä, hengellisiä ohjaajia, omasta laumastaan oikeaan aikaan. Oma ”karjamajani” on paikka ehtoollispöydässä.

Suojan, turvan ja ravinnon sieltä saan yhdessä toisten kanssa.

Enää ei ole laidunkauden alkaessa paimenen paikkoja avoinna.

Jeesus sen sijaan kysyy edelleen, että olenko sinulle rakas?  Hän kehottaa edelleen ruokkimaan ja kaitsemaan laumansa lampaita, toinen toisiamme.  Tämä tehtävä ei ole pätkätyö kesäkaudeksi vaan läpi elämän jatkuva.  Hän ei ainoastaan kehota paimentamaan ja ruokkimaan, vaan kehottaa meitä rakkauden silmin katsomaan toinen toistamme.  Niin kuin Jeesus katsoo meitä.

Diakonissatauluni sisarlause on aina ajankohtainen mutta toukokuussa 2017 aivan erityisesti  ”Rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta.” 1 Joh. 4:7.

Virpi Liirus-Mäkelä

diakoniatyöntekijä

paimennettava