Mielensäpahoittajan uuden vuoden toimintasuunnitelma

Tiedän, että voin suunnitella elämääni mutta Jumala, Sinä säädät sen miten suunnitelmani toteutuvat. Tavoitteeni on, että vuoden 2017 lopussa voin kutsua itseäni entiseksi mielensäpahoittajaksi.

”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.”  Kol. 2: 6–10

  1. Kiitos menneestä vuodesta. Auta, etten niin katsoisi taaksepäin kuin eteenpäin. Sen minkä annoit, katsoit minulle hyväksi. Kiitos. Haikeuden hetkellä muistan, että on luovuttava, jotta uutta voi tulla tilalle.  taustapeili
  2. Auta minua muistamaan, että ei ole varjoa ilman valoa. Ei surua, vastoinkäymisiä, häpeää, syyllisyyttä ilman, että armahtava Jeesus lupauksensa mukaan on niissä kanssani. varjo
  3. Johdata sinä Herra niin, että saan kulkea kappaleen matkaa toisen rinnalla sen mukaan kenen luo kuljetat tai ketä katsot minun tarvitsevan. Että yhdessä saamme säätämäsi ajan katsoa samaan suuntaan. Jutellen, hiljaisuudessa viipyen tai yhdessä rukoillen. samaan-suuntaan
  4. Jaettuja hetkiä me ihmiset kaipaamme. Sitä, että saan katsoa toista silmiin ja minua katsotaan silmiin. Vaikka vain sen hetken, että sanomme toisillemme ”Huomenta” tai joku avaa minulle oven ja sanoo ”Ole hyvä” ja minä vastaan ”Kiitos”. Joskus parhaita jaettuja hetkiä ovat hetket rakkaiden lemmikkiemme kanssa. Siinä saamme olla täydellisen hyväksyttyinä juuri sellaisina kuin olemme. Auta iloitsemaan lyhyistä, nopeastikin ohikiitävistä hetkistä, sillä enempää et Herra ole luvannut kuin päivän ja hetken kerrallaan. jaettu-hetki
  5. Rohkeasti, iloiten käyn uuteen vuoteen. Kaiken mitä Jumala olet armossasi antanut minulle, saan ottaa mukaan uuteen. Syntejä ei tarvitse raahata mukana.kirsu-kohti-uutta

tyhja-risti

Virpi Liirus-Mäkelä

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Mielensäpahoittajan uuden vuoden toimintasuunnitelma

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s