En kuulu siihen joukkoon ihmisiä, jotka onnesta sykkyrällä laittavat joulua joka vuosi jo marraskuun alusta lähtien. Jouluiset kynttilät, koristeet ja kukat tuovat tunnelmaa ja ovat omiaan luomaan joulufiilistä, mutta jouluvalojen asettelu ennen itsenäisyyspäivää tai kuusen hankkiminen ennen jouluaattoa olisivat minulle jo vähän liikaa.

Onko syynä sitten lähes jouluaattoon asti jatkuneet työkiireet tai joulutunnelman puute, mutta usein on tuntunut siltä, että joulu pääsee yllättämään minut vähän kuin takavasemmalta. Tänä vuonna ajattelin yllättää itseni uudella tavalla. Erään lehden vanhoja jouluperinteitä käsittelevässä artikkelissa kerrottiin, että wanhaan aikaan Annanpäivänä leivottiin joululeivät ja aloitettiin jouluvalmistelut. Siitä inspiroituneena päätin viime viikonloppuna ryhtyä tuumasta toimeen.

Raahasin sisään tuulenkatkomia lehtikuusen oksia ja asettelin ne maljakkoon tavoitteenani saada aikaiseksi leivinuunin päälle jouluasetelman. Pienet kuusenkävyt saivat seurakseen itse leivotut piparit ja joulunpunaiset rusetit.

 Joulupiparien tuoksu on yksi niistä asioista, jotka tuovat mieleeni lapsuuteni joulut. Mikään ei ollut niin hyvää kuin mummun tekemä piparitaikina ja vastaleivotut lämpimät, pehmeät piparit. Perintösydänmuotilla syntyivät myös jouluasetelman sydänpiparit tuoden jouluuni samalla lämpimiä muistoja minulle läheisistä ihmisistä.

Vuoden pimeimpään aikaan toinen toistaan hienommat jouluvalot lämmittävät mieltä ja luovat jopa satumaisen tunnelman. Mikään tekninen toteutus ei mielestäni kuitenkaan voi korvata sitä lämpöä ja loistoa, mitä aito kynttilän liekki luo ympäristöönsä. Varastojen penkominen palkittiin kahdella lyhdyllä ja punaisilla kynttilöillä. Kynttilät rauhoittivat, kaunistivat ja loivat joulun tunnelmaa. Elävä liekki kutsuu luokseen ja rohkaisee – kertoo joulun sanoman: maailmaan on tullut valo.