” Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki. Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää! Oothan meille vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu. Tääll´ on myöskin kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset ”

Tämän laulun olen kuullut useita kertoja minulle esitettynä jouluaattoina eri kodeissa, ja ennen joulua; pikkujouluissa, joulujuhlissa ym. tilaisuuksissa ja tapahtumissa, missä tuo valkoparta, vanha ukki on vieraillut.

Elettiin vuotta 1986, kun ensimmäisen kerran nuori (17 v.) joulupukki jännitti ja mietiskeli vuorosanoja, mitä juttelee kilteille, kirkassilmäisille silkohapsille. Ensimmäinen virallinen ”pukkikeikka” suuntautui puolitutulle perheelle, ja oikeastaan voin sanoa, että tutuille esiintyminen jännittää enemmän, kuin ”tuntemattomille”. Jännitystä ei lievittänyt yhtään ”vanhemman” joulupukin (isäni) opastus ja ns. käsikirjoituksen läpikäynti; ”Muista sitä, ja tätä. Pukilla ei saa olla kiire (ole ajoissa), kysele kuulumiset, laulat, leikit ja jaat lahjat. Muista lopuksi antaa viisaita elämänohjeita lapsille, sekä tietysti aikuisille. Hyviä ja viisaita ohjeita, joista muistin murto-osan. Aaton ensimmäisen keikan jälkeen homma hoituu jo ns. rutiinilla, koska hyvin usein samat vuorosanat, asiat ja laulut toistuvat muissakin illan ”esiintymispaikoissa”.

Pukeutuminen on oikeastaan kaiken a ja o. Jo ensimmäisellä kerralla itselläni oli ns. mittatilaustyönä tehty joulupukin punainen asu. Valkoiset peruukki ja parta, lapikkaat,tai huopikkaat jalassa, vyö jossa kilikelloja, heijastimet takissa ja puinen kävelykeppi.

Hoikkana pukkina (v.-86-2010) jouduin laittamaan vatsan seudulle tyynyn, lisäämään pukin katu-uskottavuutta (Pukin pitää olla pullea). Nykyisin ei tarvitse.

Myös pukin make up on tärkeätä, eli väriä poskiin/nenään, ja kulmakarvat valkoiseksi (vesivärillä, tai meikillä).

Ensimmäisenä vuonna (-86) neljä pukkikeikkaa olivat lähinnä tutuissa, tai sukulaisten perheissä, ja seuraavasta vuodesta 1987 lähtien pukkikeikkoja on ollut 10-20 jouluaattoisin eri perheissä, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Myös ennen Joulua olen saanut esiintyä pukkina, usein työhöni liittyvissä paikoissa (Päiväkodit, nuorisotalot…) mutta myös eri liikkeissä, ja tapahtumissa. Vierailin muutamana vuotena Euroopan kemikaaliviraston (eu:n alainen) henkilökunnan, perheiden joulujuhlissa. Monella lapsella ja aikuisella, joulupukin kohtaaminen livenä oli ikimuistoinen ensi kerta. Vaistosin ”pelkoa” ja jännitystä enemmän vanhemmissa, kuin lapsukaisissa. Itselle ehkä enempi haastetta toi tarinoida ja laulaa Lontoon kielellä kaksi tuntia, mikä toimi yleiskielenä reilun 20 eri kansalaisuuden perheillä.

Tämä vuonna tulee siis täyteen 30-vuotta Joulupukkina, ja menee vielä muutama vuosi, ennen kuin poikani, tai kummipoikani on valmis astumaan pukin isoihin lapikkaisiin. Jos siis haluaa, että meidän suvussa isältä pojalle -perinne jatkuu.

Mukavaa Joulun odotusta kaikille lukijoille, ja muistakaahan olla kilttejä!