Kotorannan keväistä, erityisdiakonian yhteistyössä Oulunkylän seurakunnan kanssa toteutettua, leiriviikkoa vietettiin Kiljavalla, kauniin Suomen suurimman lähdepohjaisen Sääksjärven rannalla, huhtikuun alussa. Me leirin vetäjät heitimme heti alussa haasteen, että tekisimme yhdessä Blogin leiristä. Tässä se tulee! Ohesssa kursiivilla kirjoitetut osiot ovat joko osallistujien kirjoittamia tai leirin aikana lausumia ajatuksia.

Sunnuntaina 3.4. lähdettiin kohti Kotorantaa. Järjestelyt oli mahtavat ja huoneet siistit. Mulla kävi hyvä tuuri kun sain saman huonetoverin kuin kaksi vuotta sitten. Mahtava homma, Kotorannassa oli paljon ohjelmia, joista kaikki tykkäsivät, pelejä, luontoretkiä ja kohokohta Sääksjärvessä uintia. Vesi oli niin kirkasta ja puhdasta, että pohja näkyi. Sauna, palju ja uinti jäi mun mieleen pitkäksi aikaa. Harmi kun loma-aika oli niin lyhyt, kerkes just vasta tutustua porukkaan, sais olla pidempi. Meillä oli mahtava porukka, kiitos kaikille siitä! Eipä tässä sitten muuta kuin kevään odotuksia kaikille! Suosittelen itse Kotorantaa kaikille!

Ilahduttavaa oli, että lähdimme leirille juurikin sillä porukalla, jotka olivat ilmoittautuneetkin, eikä kukaan jäänyt tulematta. Kukin oli lähtenyt reissuun omine odotuksineen ja toiveineen, joita ensimmäisessä iltahartaudessa jaettiin:

Että saisi nukkua, että käsi paranisi, ettei aivoverenkiertohäiriö uusisi, lepoa. rauhaa, uusia ystäviä, saisi olla ulkona.

Meitä suosittiin hyvillä säillä ja hyvällä hengellä. Kotorannan henkilökunta piti meistä hyvää huolta. Tiia ja Kasperi, kotorannan vapaa-ajanohjaajat, järjestivät päivittäin mielenkiintoista ja hauskaa ulkoilupainotteista ohjelmaa. He olivat innostavia ja kannustavia. He saivat liikkeelle kaikki kynnelle kykenevät. Tuntui hienolta, että leirin kaksi rollaattorilla liikkuvaakin osallistuivat ulkoiluihin omien voimavarojensa mukaan. Iltapuhteina teimme vielä leirin osallistujan Tuijan opastamana lankapalloja, joiden tekemiseen innostus kasvoi päivä päivältä.

Leirille jokainen tuli omasta elämästään käsin omine kysymyksineen. Halusimme luoda ilmapiiriä, jossa leirillä tarjoutuisi myös mahdollisuus jakaa asioita toisten mukanaolijoiden ja vetäjien kanssa, toivottavasti siinä onnistuen. Yhdessäolo ja kotorannan kaunis luonto hoiti ja puhutteli meitä sinällään ja synnytti hoitavia ajatuksia, antoi voimaa, iloa ja uskoa.

Tuli täällä Kotorannan leirillä mieleen eräs raamatun kohta, jossa sanotaan suurin piirtein näin: ”Kutsutut eivät olleet arvolliset kuninkaan juhlapöytään. Menkää kaduille ja aitovierille ja kutsukaa ihmisiä tulemaan sisälle Jumalan valtakuntaan.” Joku meistä sanoi: ”Nyt on meidän aikamme.”

Hienoa että pääsin tälle leirille. Mulle sattu semmonen juttu, että mä sain aivojen verenkiertohäiriön. Mulla oli kolme päivää sellasta, josta mä ne tiedä yhtään mitään mutta onneksi mä selvisin. Mä haluun kiittää näitä leirin kahta sairaanhoitajaa kun ne on hoitanu mua. Ei muuta kun, että mä toivotan kaikille oikein hyvää kevättä!

Leirin kohokohtia olivat tietysti yhteiset ateriahetket, joista kukaan ei jäänyt pois. Kun aikuisten kanssa leiriä vietetään, sovimme heti aluksi, että jokainen vastaa omasta itsestään ja arvio sen mihin haluaa osallistua ja päättää itse milloin haluaa levätä tai olla yksinään. Toivoimme vain sitä, että jokainen ilmoittaisi, mikäli ei osallistu johonkin toimintaan, ettemme turhaan porukalla odota. Eipä niitä ilmoittautumisia kovinkaan paljon tullut. Iltaisin ja aamuisin kokoonnuimme hartauteen ja torstaina Pekan toimittamalle ehtoolliselle.

Täällä oli hyvä kun ei ollu sellasta pakon tuntua osallistua mihinkään ja ehkä just siks mä osallistuin ja rupesin hartauksissaki miettimään vähän noita yläkerran asioita.

Kaikki loppuu aikanaan, niin leirikin. Uskoaksemme lähes kaikki leirille asetetut odotukset toteutuivat. Leirille lähdetään paitsi viettämään mukavaa aikaa myös saamaan eväitä arkeen. Toivottavasti kaikki saivat. Ainakaan ei heti kaupunkiin päästyämme ollut nälkä.

Täällä oli tosi hyvä henki eikä joukossa ollut yhtään valittajaa.

Mä en unohda tätä leiriä.

Mukavaa oli myös jälleen näkeminen reilun viikon jälkeen, kun kokoonnuimme Hermannin diakoniatalolle kuvia katsomaan. Kiitokset loistaville diakonissaopiskelijoillemme Iidalle ja Karoliinalle, jotka varmasti saitte ikuisen ystävän yhdestä hoidokistanne. Kiitokset Kotorannan henkilökunnalle ja vapaaehtoisille Kakelle ja Tupulle.

Kiitos Taivaan Isä!

Kimmo ja Kirsti Kajos