Suamalaises tyälainäärännös o yks mahrottoman upia asia. Se on toi vuasilomalaki ja siin se erityine säännös, ett tyäantajan o hualehrittava, ett tyäntekijä sit kans viättä ne kaik ansaittemans lomapäivät iha ajallas’.

Mää viätin mun lomapäiviän tosa joku viikko takaperi (ei kauhiast tarvinnu pomon patistaa). Matkustin sit vähän niinko merta eremmäs kalaan. Tarkotuksen ja tavoteen ol mennä niinko kesää vastaan. Kuus tuntti istusi tutu yhtiö sinivalkkoste siipeitte suajas ja pääsinki melkke Afrikka ast. Siihe läns’pualel piänel saarel. Ai ett, tuntuski ihan syrämest saakka nii lämpimält ja mukavalt, ko heti lentokentäl ol tiäviarustoil palmutte al komiat rivit tupakkaruusui, mone färissi. Petunia se taitta ol oikkialt nimeltäs toi tuttu kukka Suamenki kesäst.

Sin sit vaa peremmäl saare linja-auton kans ja iha pääkaupuki saak’. Siäl se sit tuliki vasta: raitiovaunu! Ko noi raitiovaunu ova olle mun elämässän suur ilo siit saak, ko mää tähän nykysse Suamen pääkaupunki muutin elämää ja olemaa (tulin tyän peräs).

Nii ny tual lomasaare pääkaupunkis tul sit kaupunkiliikenteen ehroton ykkönen ja teknillinen rakkauren kohre vastaa. Oo, mitä onnee!

Eikä ollu linjakarta opettelemises pal vaivaa. Se ol iha yht yksinkertanen, ko tämä Helsinkin metrokartta: yks ainua linja joka toisest pääst vähä haarautus. Alhaalt mere rannast ylös korkkial vuarel ja sit taas takas. Kyl oliki lysti ja mutkatont meno!

Siält linjan toisest pääst,sen kakshaarasen toisest huipust, sen korkkian vuaren päält löytys yllätys: Unescon maailmanperintökohre. 1700-luvu loppupualel rakennettu vanha, sen saare alkuperänen pääkaupunki. Kyl ai oliki miälenkiintonen kohre. Vähä samal taval helpost tavotettava, ko tämä meijä oma maailmanperintökohre, joka on tual yhren pysäkin pääs mere rannasta. Tarkotan tota Viapori eli Suamenlinna. Oletteks muute huamannu, et toi Suamenlinna lautan reitti o HSL:n reiteist ainua, josa o vaa kaks pysäkki, lähtö- ja päätepysäkki? Aika kiva arvotus johonki paikallistiatokilpailuu.

Kyl sit vähä muutaki tehti ja harrastetti, ko vaan raitiovaunus istumist. Siält löytys kaunei ja viihtyssi puistoi ja puistokarui. Tääl meil sanota Esplanadi, siäl ne sanova Rambla. See ol juur niinko toi Helsinkin Espa, niim pal mukava puitte varjostama kävelytiä keskel ja autokaistat siäl reunoil. Sinne sit puitte väleihi ol aseteltu penkei ja istutettu syklaamei ja niit tupakkaruusui kulkijoitte miäle virkistykseks.

Niim pal mahrotoman ihanast kukkivi puit ja sit ko joku puu parka ei ollu saanu ko vihriät lehret oksattens somisteeks nii, johan ol ihminen tullu ja koristellu virkkuukoukul ja jokusel lankametril puun runkon kauniiste käsitöilläns. Niin mahrottoman, kekseliäst ja kaunist – kyl ihminen o luava!

Joku taiteilijaki siäl ol kuljeskellu ja asetellu töitäns näytil. Kummallisi venynei palloi roikkus puitte välis. Niin ova ko, nyrkkeilysäkei, totes mun matkaseuralaiseni.

Kyl sit vaa pääs työasiatki miälee jualahtama. Tual Ramblan viihtyisyyres hoipparoitti yks paikallinen laitapualen kulkija ja pyys euro. Olisin voinu sen hänel anttaki, mut ko olin kerennyt huamamaa, et se paikallinen vino tinto o kohtuulise erullist ja iha ruakakaupoist saatavis (mikä ei ol sit yhtikäs hyvä asia!). Nii rupesin sit miättimä, et sil yhrel eurol se ressukka kyl olis täyttäny pääns kohtuullisen täyttenki, mut oliskos riittäny enää vattan täytteks mittä. Nii, jätin antamat. En ol kovinka ylppiä tästä armottmurest puuttes oleva lähimmäist kohta.

Siäl Ramblan pääs se sit oliki, see raitiovaunukaista. Ja sit taas vaunun kyyti ja mäkke ylös ja alas. Joku tuttava kysys;”- et mitäs teitte etelä reissullan?” ”- Noo, me ajeltti raitiovaunul..” Tairetti saar Iltalypsy-ohjelma Karjakko-katsei osaksemme…

Sev vaa sanon, et kyl kannatti sulloutu ahtaasse peltisukkula monen muu yht’ innokkan kans ja matkusta mont tuhat kilometri yläilmois, et pääs raitiovaunun kyytti!

Pirjo Suomi, diakoni, Erityisdiakonia