Paatosta paastoon

Kirjailija pastori Jaakko Heinimäki kirjoittaa pilke silmäkulmassa kirjassaan Outo hartauskirja seuraavasti: ”Ortodoksisessa kalenterissa on paastopäiviä varmaan kolmannes koko kirkkovuodesta. Jotakin mystistä täytyy olla siinä, että silti niin harvoin näkee laihan ortodoksin.” Lausahduksesta voisi joku loukkaantuakin mutta tuleepa kuitenkin mieleen myös joitain julkisuudessakin esiintyneitä kyseisen kirkkokunnan edustajia, jotka hyvin sopivat kuvaukseen ja jotka myös häpeämättä tuovat esille kyvyn nauttia maalliseen elämään liittyvistä iloista ruoka siihen mukaan lukien.kristus

Perinteemme luterilaisessa kirkossa, niin paastoon kuin elämän nautintoihinkin liittyen, on monin tavoin maltillisempi mutta juuri nyt kun olemme laskeutuneet pääsiäistä edeltävään paaston aikaan, huomaan miettiväni samaa asiaa, kuin joka vuosi aiemminkin eli miksi pitäisi paastota ja mikä oikeastaan on oikea tapa paastolle. Jatka lukemista ”Paatosta paastoon”

Sankta Claran Ihme

opintomatka-tukholmaan-31-8-3-9-2016-258Helsingin seurakuntien yhteisen seurakuntatyön työntekijät tekivät elo-syyskuun vaihteessa 31.8.-3.9.2016 opintomatkan Tukholmaan. Erityisdiakonian tiimin tutustumiskohteena oli Sankta Claran kirkko Tukholman keskustassa. Sankta Clara on osa Ruotsin kirkkoa ja on yksi Tukholman Tuomiokirkkoseurakunnan kolmesta kirkosta. Vuodesta 2009 lähtien Sankta Clara on toiminut itsenäisenä, taloudellisesti riippumattomana, jumalanpalveluskeskeisenä yhteisönä, joka omalta osaltaan toteuttaa ruohonjuuritason diakoniaa, kristillistä opetusta ja jumalanpalveluselämää Tukholman keskustassa erityisesti kaikkein vähäosaisempien ihmisten parissa. Sankta Claran yhteisön muodostaa pieni joukko työntekijöitä, iso ja sitoutunut vapaaehtoisten joukko sekä kaikki tukholmalaiset, joita kohdataan Sergelin aukiolla, kaduilla ja kirkossa. Toiminnan keskiössä on rukous, joka kantaa ja kasvattaa yhteisöä.jukan-kuva

 Kuljimme kaksi päivää Sankta Claran matkassa. Ohessa matkan mieleen nostattamia mietteitä, rukouksia, raamatunlauseita ja pohdintaa kuvien kera.

Jatka lukemista ”Sankta Claran Ihme”

Juhannus!

Hermannin diakoniatalon kesäohjelma:

Sunnuntaisin pullakirkko ja kirkkokahvit klo 10

Maanantaisin päivätupa klo 9-12, jossa myös ruoan jakelua

Tiistaisin kahvitarjoilua Vaasan aukiolla klo 12-14 sekä sen jälkeen Hermannin diakoniatalo edustalla klo 16 asti. Raamattupiiri klo 16.

Keskiviikkoisin diakoniaruokailu klo 12-13.

Torstaisin päivätupa klo 9-12