”Olen Kimmo Kajos, diakoni, harrastelijamuusikko, yhden vaimon mies ja yhden aikuisen lapsen isä, yhden vävypojan appiukko, ja ennen kaikkea, nyt myös reilun vuoden vanhan Saden vaari.”

• 

Kimmo Kajos on diakoniatyöntekijä Helsingin Seurakuntayhtymän Hermannin Diakoniatalon Varustamolla, jossa diakoniatyö tarjoaa erityispalveluja asunnottomille, päihde- ja rikostaustaisille, paperittomille sekä näiden läheisille. Kimmo Kajos tunnetaan myös yhtenä Hermannin Diakoniatalon Varustamon Pullakirkon sanajumalanpalveluksien toimittajana, sekä esiintyvänä muusikkona niin Hermannin Diakoniatalolla kuin monissa muissakin eri tilaisuuksissa, ja hän kirjoittaa myös omaa originaalia musiikkia, jota hän on julkaissut Soundcloud -kanavallaan.

Lyhyesti diakoniatyöstä

Diakonian ajatellaan kristinuskossa perustuvan sekä Raamatun opetuksiin lähimmäisenrakkaudesta että alkukirkossa vakiintuneeseen tapaan huolehtia vähäosaisista, ja diakoniatyön ytimessähän on ihmisten hädän ja kärsimyksen lievittäminen elämän kriisitilanteissa. Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien diakoniatyöstä kootaan laaja tilastokatsaus vuosittain, ja nämä tilastotiedot antavat hyvän kuvan työn monipuolisuudesta ja vaihtelevuudesta. Viime vuonna (2020) esim. diakoniatyön puitteissa kohtaamisia ja kohdattuja henkilöitä oli yli puoli miljoonaa, ja yleisin syy – yli kolmannes – näihin kohtaamisiin oli henkilön taloudelliseen tilanteeseen liittyvät seikat, ja diakoniatyön jakamat taloudelliset avustukset olivat viime vuonna reilut kahdeksan miljoonaa euroa; näiden kohtaamisten syitä olivat lisäksi mm. terveydelliset tai sairauteen liittyvät seikat, ihmissuhdeasiat, elämän eri kriisit ja taitekohdat, sekä uskoon liittyvät asiat.

Lyhyesti alan opinnoista

Kirkon hengellisen työn viroissa vaadittavaa ammattilaisuutta määritetään piispainkokouksen ja kirkkohallituksen kelpoisuuspäätöksillä. Useimmat diakonin tutkinnot on mahdollista suorittaa Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak): sosionomi (AMK) -diakoni, sairaanhoitaja (AMK) -diakonissa sekä sosionomi (AMK) -nuorisotyönohjaaja ja sosionomi (AMK) -varhaiskasvatuksen ohjaaja. Lisäksi Diak tarjoaa Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian opintojakson. Diakonia-ammattikorkeakoulu perustettiin vuonna 1996, mutta se jatkaa jo 1800-luvulla diakonissalaitoksissa alkaneita koulutusperinteitä, ja nykyisin Diakilla on koulutustoimintaa Helsingissä, Pieksämäellä, Porissa, Turussa ja Oulussa, ja toisinaan Diak järjestää koulutusta myös muualla Suomessa. Avoin ammattikorkeakoulu tarjoaa mahdollisuuden opintojen suorittamiseen tilanteessa, joissa henkilöllä on tavoite päivittää tai täydentää omaa aiempaa tutkintoaan, ja avoin AMK on väylä myös silloin, kun tavoitteena on suorittaa uusi tutkinto, mutta siihen johtavaan koulutukseen hakeutuminen ei ole jostain syystä mahdollista. Tutkintojen ns. kirkolliset opinnot sisältävät kaikille yhteisiä teologisia opintoja ja ammattiopintoja, esim. vapaaehtoistyöhön, sielunhoitoon, perhelähtöiseen työotteeseen ja rippikouluun liittyvät perussisällöt sekä seurakuntatyön kehittämisen teemat. Diakin opetussuunnitelman keskeisenä tavoitteena on vahvistaa moniammatillista yhteistyötä, ja seurakunnissa opiskelijat toimivat vaikkapa messuavustajina tai osallistuvat vaikkapa uudenlaisen nuorten kohtaamispaikan suunitteluun tai jalkautuvaan diakoniatyöhön. Opinnot tarjoavat mahdollisuuden rakentaa myös sosiaali- ja terveysalojen verkostoja jo opintojen aikana, kun opiskelijat tekevät moniammatillista yhteistyötä erilaisissa hankkeissa ja projekteissa.

Henkilökohtaisesti Hermannissa™ -haastattelu tehtiin huhtikuussa 2021, ja tällä kertaa etänä, COVID-19 pandemiatilanteen vuoksi säädettyjä rajoituksia sekä annettuja suosituksia noudattaen, e-mail -haastatteluna, ja se julkaistaan tässä muodossa, kahdessa osassa.

Mistä päin olet kotoisin? Voitko kertoa perheestäsi, ja millaisena muistat lapsuutesi

Olen stadin kundi. Synnyinkotini oli Konalassa, mutta lapsuuteni vietin Kalliossa Kolmannella linjalla. Vanhempani erosivat ollessani hyvin pieni, ja asuin kymmeneen ikävuoteen saakka isäni ja hänen äitinsä kanssa. Isän varhaisen kuoleman jälkeen muutin äidin luokse Lauttasaareen, jossa nuoruusvuodet kuluivat. Kaupunki, paitsi että oli tietysti ainoa mistä tiesin, oli minusta hyvä kasvuympäristö, josta mielessä on säilynyt muun muassa liitukaupunkileikki. – Mahtaakohan kukaan tietää mitä se tarkoittaa?

• 

Mitä ajattelit lapsena tekeväsi isona? Oliko sinulla jokin haaveammatti tai kutsumus jo varhain? Entä nyt, valitsemasi työ kirkon ja diakoniatyön parissa, oliko tämä yksi vaihtoehto monista, eli päädyitkö tähän työhösi ns. työ edellä, vaiko kutsumuksesta?

En oikein lapsuudesta muista tällaisia pohdintoja. Nuoruudessa niitä jo alkoi tulemaan. Kitaran soitto harrastuksen sekä Oulunkylän pop & jazz opiston opiskelujen myötä yksi orastava ajatus tai haave oli ura tavalla tai toisella musiikin parissa. Lukion ja kirjoitusten myötä kuitenkin hain mm. kauppaopistoon, mutta valitsemani opintolinjat olivat ilmeisestikin liian haastavia, sillä jäin jonnekin 200. varasijan päähän valinnasta. Kirkon työhön suuntautumiseen ratkaisevimmin vaikutti seurakuntanuoruusaika Lauttasaaressa, ennen kaikkea siellä toimineet työntekijät.

• 

Missä olet opiskellut? Voitko kertoa opinnoistasi, kuten mikä oli pääaineesi, oletko vaihtanut koulutuslinjaa tai alaa jne…? Kuinka kauan opiskelusi kestivät?

Lukiota seuranneen armeijan jälkeen hain teologiseen tiedekuntaan Helsinkiin, sekä Helsingin evankeliseen opistoon ja Luther-opistoon nuorisotyönohjaajalinjoille. Jälkimmäisiin kahteen tulin valituksi, ja niistä valitsin Järvenpään Luther-opiston. Valmistuin vuonna 1989 kirkon nuorisotyönohjaajaksi perusnuorisotyön linjalta. Vuonna 1993 kokeilin uudestaan teologisen pääsykokeita ja tulin valituksi. Opiskelin ensin joitakin kursseja työn ohessa, ja sen jälkeen olin kaksi vuotta opintovapaalla. Nämä opinnot jäivät kuitenkin kesken, ja sitten vuosituhannen vaihteessa Diakin vakiinnuttua, päivitin muuntokoulutuksessa opistotason tutkintoni sosionomi (AMK) -diakonin tutkinnoksi. Sitten vielä vuonna 2008 sain vaivoin suoritettua sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Diakissa. Ammatilliset opinnot lienevät nyt tässä, mutta pari vuotta sitten soitin yliopistolle ja kuulin, että minulla on sinne elinikäinen opiskeluoikeus.

Hermannin Diakoniatalon Varustamon diakoniatyöntekijänä, mitä työsi ihan konkreettisesti käsittää? Voitko kertoa esim. normaalin työviikon aikana?

Kohtaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä niin Hermannissa, kuin myös eri yhteistyökumppaneiden toimipisteissä. Omana erityisvastuualueenani on vankilatyö Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen vankiloissa. Kohtaamiset voivat sisältää keskustelua, sielunhoitoa, konkreettista avustamista sekä palveluohjausta. Työhön liittyy myös erilaisten tilaisuuksien toteuttamista. Työviikkooni voisi sisältyä vaikkapa seuraavia asioita: Yhteisen seurakuntatyön työkokous; lähestyvien vankilalähetyspäivien palaveri yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa; soittoja asiakkaille ja sovittuja asiakastapaamisia; vierailu vankilassa, jossa pari yksittäisen vangin tapaamista sekä ryhmä; vierailut Sininauhasäätiön sekä Kriminaalihuollon tukisäätiön päiväkeskuksissa; hartauden ja tulevan pullakirkon sekä vankilajumalanpalveluksen valmistelua; hartaus ja diakonin päivystys Hermannin Diakoniatalolla, jossa palveluohjausta sekä keskustelua Cafe Hermannin kävijöiden kanssa; oman työyhteisön työkokous; sekä viikon päätteeksi Pullakirkon toimittaminen sunnuntaina, ja vielä vankilajumalanpalvelus.

Ensin – poislukien vallitsevan COVID-19 pandemian aiheuttama tilanne, palataan siihen myöhemmin – olet työssäsi nähnyt diakoniatyön tarpeen ja sen vaikutukset yhteiskunnassa. Millaisena näet diakoniatyön merkityksen sekä toisaalta mahdollisuudet 2020-luvulla, kun määrärahat ovat pienentyneet, vaikka avun tarve vain lisääntyy?

Kun katsotaan asioita useampia kymmeniä vuosia taaksepäin, yhteiskunnassa on toimia, jotka ovat nousseet kirkon piiristä, mm. kotisairaanhoito, jossa merkittävä rooli on ollut diakonissoilla. Yhteiskunnan resurssien vähetessä uskon kirkon paineen kasvavan kantaa entistä enemmän vastuuta tehtävistä, joiden olemme odottaneet kuuluvan yhteiskunnalle. Toisaalta kirkko on omien määrärahojensa pienentyessä haasteen edessä, miten kaikki toiminta toteutetaan.

Millaisia eri vaikutuksia tällä COVID-19 pandemialla on ollut diakoniatyöhön kaikenlaisen akuutin avun tarpeen yhä kasvaessa? Ja millä tavoin mielestäsi diakoniatyön tulisi – lyhyellä aikavälillä – muuttua, kehittyä tai kasvaa, kun pandemian jälkeen normaaliolot toivottavasti pian taas palaavat?

Pandemia on mm. lomautusten myötä kasvattanut erilaisen, niin henkisen kuin aineellisen avun tarvetta, joista jälkimmäinen näkyy alati kasvavina hyötyruoan hakijoiden määrän kasvuna. Onneksi tähän hätään on voitu vastata tyydyttävästi. Henkinen hätä tullee näkymään vielä vahvemmin sitten, kun olot normalisoituvat, ja siihen haasteeseen on nyt diakoniatyössä valmistauduttava.

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna yhteiskunnallisia myllerryksiä – osa hyviä ja tervetulleita, osa ehkä ei niinkään – on tapahtunut kiihtyvään tahtiin, ja näin varmaan on jatkossakin. Millaisen vision sinä näet diakoniatyölle, ja laajemmin evankelisluterilaiselle kirkolle, yhteiskunnassa mentäessä 2030-luvulle tai 2040-luvulle?

Näkisin, aiempiin vastauksiin vedoten, että diakoniatyö joutuu vastaamaan eneneviin ja entistä vaativampiin haasteisiin vähenevillä resursseilla. Tätä se ei voi tehdä jatkossa enää pelkästään työntekijävoimin, vaan osallistamalla ihmiset mukaan toimimaan. Viittaan edelleen aikaan entiseen, jolloin kirkko oli keskellä kylää ja sinne kokoonnuttiin sankoin joukoin sunnuntaisin, mutta ei välttämättä aina aivan vapaaehtoisesti vaan yhteisön paineen alla. Tulevien vuosikymmenten visio voisi olla siis, että kirkko olisi jälleen keskellä kylää, ja sinne kokoonnuttaisiin sankoin joukoin siksi, että se tarjoaisi avarakatseista, kutsuvaa ja lämminhenkistä, erilaista toimintaa sekä pyhyyttä mahdollistavaa yhteisöä, johon halutaan liittyä.

Tässä olivat Henkilökohtaisesti Hermannissa™ -haastattelun ensimmäisen osan kysymykset ja vastaukset. Haastattelumme Kimmo Kajoksen kanssa jatkuu seuraavalla kerralla kahden viikon kuluttua.

Haastattelun alkupuolella Kimmo Kajos kertoi lapsuudessaan leikitystä liitukaupunkileikistä – mahtoikohan kukaan tietää mitä se tarkoittaa? Kysyimme häneltä vielä tarkemmin.

Se liitukaupunki? Sitä voi oikeastaan leikkiä vain asfalttipihalla. Liitukaupunki yksinkertaisesti piirretään katuineen, taloineen, huoltoasemineen, työpaikkoineen liidulla asfalttiin, ja jokainen leikkijä tuo kotoaan pikkuauton tai autoja, joilla kaupungissa liikutaan kotoa työhön ja harrastuksiin, sekä muihin askareisiin. Joskus piirros oli melko mittava, ja saattoi sisältää maantietä taajamasta ulos maaseudullekin, jonne saatettiin piipahtaa esim. uimareissulle. Kaupunki pysyi pihassa aina jonkin aikaa pyyhkiytyen pois viimeistään ensimmäisen sateen tullen.

Diakoniatyöntekijä Kimmo Kajosta haastatteli Hermannin Diakoniatalon Varustamon vapaaehtoistoimija Jari-Olavi Nieminen.

Henkilökohtaisesti Hermannissa™ -haastattelut ilmestyvät aika ajoin Pullakirkon Plokikirjassa.