Elokuvassa ”Troija” kreikkalainen sankari Akiles toteaa: ”Jumala kadehtii meitä. Hän kadehtii meitä, koska olemme kuolevaisia, koska jokainen hetki voi olla viimeisemme. Kohtalomme tekee kaikesta kaunista.”

Tulevana ammattiautajana, sosionomi- diakonina olen jo ehtinyt nähdä, miten meidän ”maailman onnellisin kansa” tyhjin katsein laahustaa, niin kuin rap artisti Steen1 asian ilmaisi kappaleessaan ”vitut susta”. Vaikka kohtaamamme ihmiset kantavatkin raskaita taakkoja harteillaan jokapäiväisessä, päihteiden, mielenterveysongelmien ja asunnottomuuden siivittämissä elämässään, näemme kuitenkin myös kauneuden, joka kuolemattomalta ja täydelliseltä jäisi näkemättä. Köyhän ja sairaan ihmisen elämä on usein lohdutonta, mutta samalla nämä ihmiset, meidän asiakkaamme ja läheisemme näkevät toivon siellä, missä hyvinvoinva ihminen ei sitä välttämättä erottaisi.

Kohtaan nuoren päihteidenkäyttäjän Hermannin diakoniatalon ruokajonossa eräänä helmikuisena aamuna. Pakkasta on yli 20 astetta ja pandemian asettamien rajojen takia jono etenee hitaasti. Nuoren miehen kasvoilta välittyy kuitenkin vain ilo. ”Tää on kyllä niin parasta, kun voin kohdata kavereita ja saada ilmasta safkaa, melkein unohtaa miten vilposta tääl on!” Itse kiroan mielessäni kylmyyttä, minua odottaa harjoittelupäivän jälkeen lämmin koti, hyvä ruoka, liikunta jaa läheiset. Nuorta miestä odottaa ruokajonon jälkeen kuulemma vain poliisikuulustelu edellisen viikon näpistykseen liittyen ja lehtilaatikko, jossa nukkua yönsä. Nuori iskee silmää, hymyilee ja toivottaa hyvää päivänjatkoa ja opiskeluintoa. Kuolemattomalle ja täydelliselle tilanne olisi mahdoton ja merkityksetön. Mielessä pyörii lause, ”kohtalomme tekee kaikesta kaunista.”

Kohtaan asunnottoman naisen. Mielenterveysongelmat ovat vieneet avioliiton, lapset, sukulaiset, työpaikan ja kodin. Nainen pyytää apua tilanteeseensa. En voi muuta, kuin ojentaa kovettuneen leipäpalaan hätävarastosta. Lohduton ilme naisen kasvoilta on hetkessä pois. Jäljelle on jäänyt vain lapsenomainen riemu ja ilo. ”Jengin on vaikee ymmärtää miten hyvältä leipä maistuu, mut mä tiiän sen.” Nainen poistuu hyvillä mielin kadulle, josta on tullut hänen koti. Itse murehdin samaan aikaan sitä, kun lempi vaatekaupastani oli loppunut mustanväriset paidat. Mielessä pyörii lause, ”kohtalomme tekee kaikesta kaunista.”

Meillä, joilla asiat ovat hyvin emme välttämättä osaa arvostaa elämämme pieniä ja isoja asioita, jotka niin monilta puuttuvat. Yltäkylläisessä hyvinvoinnissa voi olla vaikea huomata, että elämän niin pienet, mutta niin isot asiat erottavat meidät täydellisyydestä ja tekevät elämästämme niin merkityksellistä kuin se on. Se, mitä täydellisinä ja kuolemattomina emme pääsisi koskaan kokemaan.

Daniel Bolotinski

Sosionomi-diakoni opiskelija

harjoittelijana Hermannin Diakoniatalon Varustamolla keväällä 2021