Sydämen äänellä

Dagmar Õunap on Sibelius-Akatemiasta valmistunut kirkkomusiikin maisteri. Helsingin Seurakuntayhtymässä hän toimii Alppilan kirkon yhteydessä vironkielisen seurakuntatyön koordinaattorina sekä kanttorina – Hermannin Diakoniatalon Varustamolla hänet tunnetaan Pullakirkon kanttorina – ja hän on myös esiintyvä taiteilija ja muusikko. Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies, kymmenen ja seitsemän vuoden ikäiset pojat sekä koira. Hän kertookin olevansa ruuhkavuosiaan elävä unelmoija, saaden aina uusia ajatuksia ja ideoita, jos vain niille kaikille löytyisi aikaa.

TIE VEI KANTTORIKSI

Kanttoriksi opiskellaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Helsingissä tai Kuopiossa. Vuosittain yliopistoon otetaan 30 uutta kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdon opiskelijaa. Musiikin maisterin tutkinnon voi suorittaa kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmässä, jossa voi suorittaa keskimmäisen asteen kanttorin tutkinnon (B-kanttori) ja ylimmän asteen kanttorin tutkinnon (A-kanttori). Pääaineeksi valitaan joko urut, laulu tai kuoron johto, jonka valinnan jälkeen kahta muuta edellä mainituista opiskellaan sivuaineina, sekä vielä musiikin teoriaa ja pianonsoittoa. Ylimmän asteen virkaan tarvitaan lisäksi Sibelius-Akatemiassa suoritettavia, piispainkokouksen määrittelemiä lisäopintoja. Lisäksi, alan ammattikorkeakoulututkinto sekä konservatoriotutkinto antavat pätevyyden alimman asteen kanttorin virkaan (C-kanttori).

Dagmar Õunap kertoo tulevansa tapakristillisestä kodista, kirkossa käytiin lähinnä jouluna, tai jos oli jokin konsertti. Hänen elämänsä kirkon piirissä alkoi rippikoulun aikaisesta kokemuksesta, kun hän ja joukko muita rippikoululaisia alkoivat laulaa yhdessä kristillistä musiikkia. Lukion aikana Õunap ajatteli jatkavansa opintojaan Norjassa, kunnes paikallisen musiikkiopiston lehtori Tonio Tamra ja urkuri Ene Salumäe ehdottivat hänelle Sibelius-Akatemiaa Helsingissä. Vielä tuolloin kanttorin työ ei ollut päämääränä, mutta jotakin musiikkiin liittyen, kuten opettajana, olihan työ ja elämä musiikin parissa ollut aina hänen haaveenaan. Sibelius-Akatemiassa Õunap opiskeli klassista laulua pääaineenaan tehden myös välillä keikkoja muusikkona ja laulajana. Hän kertoo opintojensa venyneen, kun elämä toi hänelle perheen, ja valmistui siten kahden lapsen äitinä, hieman myöhemmin.

• 

TIE TOI SUOMEEN

Dagmar Õunap on kotoisin Virosta, Viljandista, joka tunnetaan yhtenä maan kulttuurisena keskuksena. Hän kertoo olleensa aina kiinnostunut musiikista, jo hyvin nuoressa iässä, mutta hänen perheensä ei ollut muutoin kovin musikaalinen, hänen isoäitinsä oli kuitenkin itse opetellut musiikin alkeet voidakseen opettaa lapsenlastaan. Heillä ei ollut kotona pianoa, joten Õunap alkoi soittamaan ensin nokkahuilua seitsemän vuoden ikäisenä, ja opetteli pianonsoiton taidon tämän jälkeen. Koulussa hän harrasti musiikkia aktiivisesti, hän lauloi ja säesti kuoroja, kävi tanssitreeneissä, esiintyi ja veti lauluryhmää paikallisessa seurakunnassa. Hän valmistui samaan aikaan musiikkiopistosta kuin lukiostakin, ja hän kertoo olleensa hyvä oppilas, mutta tunnustaa koulun olleen jo vähän hänen rakkaan harrastuksensa tiellä. Õunap muistelee siirtymistään 18-vuotiaana tutusta musiikkiopistosta Sibelius-Akatemiaan, Suomeen ja Helsinkiin, opiskelemaan musiikkia, sen teoriaa ja historiaa niin akateemisesti, ja vielä vieraalla kielellä, ja hän kertoo sen olleen varsin haasteellista. Muuttaessaan Suomeen hän oli ehtinyt suorittaa yksityisesti suomen kielen opintoja vain noin kuukauden ajan.

• 

KIELI YHDISTÄÄ

Dagmar Õunap toimii siis Alppilan kirkon yhteydessä myös vironkielisen seurakuntatyön koordinaattorina v. 2016 alkaen. Toimea hoitanut pastori Mira Salmelainen oli ensin pyytänyt Õunapia avukseen tähän työhön, ja tämän siirtyessä toisiin seurakuntatehtäviin ulkomaille, Õunap otti vironkielisen seurakuntatyön koordinaattorin tehtävät hoitaakseen ensin väliaikaisesti, mutta kuten usein käy, hän kertoo, väliaikaisesta tulikin toistaiseksi. Koordinaattorina hän vastaa seurakunnan jokapäiväisestä toiminnasta: hallinto, yhteydenpito ja verkostointi, mainostaminen ja tiedotus, pappien rekrytointi, vapaaehtoistoimijoiden työn organisointi, ja yleensä avustaminen eri tilanteissa. Hän summaa työnsä käsittävän noin 70% toimistotyötä ja 30% kanttorina toimimista. Virossa kirkon jäseneksi tullaan toisella tapaa kuin Suomessa, jokainen voi liittyä haluamaansa kirkkoon, ja jäsenmaksu kerätään yleensä kerran vuodessa. Õunap on havainnut vironkielisten keskuudessa samansuuntaisen trendin kuin suomenkielisen evankelisluterilaisen kirkon piirissä, kirkkoon kuulumattomien määrä on kasvussa. Hän haluaa vironkielisen seurakuntatyön olevan yksi varteenotettava toimija Helsingin ja pääkaupunkiseudun ympäryskuntien alueella, jossa toimii monia muitakin vironkielisiä seuroja ja yhdistyksiä, jotka järjestävät hyvinkin monimuotoista harrastustoimintaa.

Vironkielisen seurakuntatyön toiminta-alue kattaa koko pääkaupunkiseudun. Tällä hetkellä Helsingin Seurakuntayhtymän palveluksessa ei kuitenkaan ole vakituista vironkielistä pastoria. Vironkielistä seurakuntatyötä voisi Õunapin mielestä laajentaa, resurssien niin vain salliessa, Helsingin ulkopuolelle, ja yhteistyötä on ollut vironkielisen messun puitteissa aina Salossa saakka. Hän kertoo, että ennen eläväinen, mutta nyt, COVID-19 pandemian vuoksi rankasti typistetty seurakuntatyö on tavoittanut vironkieliseen jumalanpalvelukseen Alppilan kirkossa kerran kuussa noin 30 osallistujaa, ja kaikki muut, matalan kynnyksen toiminnot mukaan lukien seurakuntatyön piirissä on ollut noin 150 ihmistä. Vielä vuoden 2020 aivan alussa, jolloin oli konsertti ja muita tapahtumia, tuo tavoitettu väkimäärä oli jopa lähes 900. Vironkielisen seurakuntatyön tiimistä on muodostunut perhe, joka vaalii omaa kieltä ja kulttuuria.

Dagmar Õunap on myös organisoinut evankelisluterilaisen kirkon katekismuksen vironkielistä käännöstyötä, joka valmistui v. 2019. Tämä käännös oli ollut jollain tapaa vireillä jo 13 vuotta, mutta oli syystä taikka toisesta jäänyt kesken, ja niin Õunap otti sen tehtäväkseen. Hän kävi läpi ja tarkistutti uuden, mutta myös aiemmin käännetyn materiaalin aina Viron Konsistorion kautta, joka vastaa sikäläistä kirkkohallitusta, että tästä käännöksestä tulee ehjä, kokonaisuutena. Tähän vironkieliseen katekismukseen tehtiin myös uusi kuvitus.

Helsingissä vironkieliset saavat niin halutessaan kirkolliset toimitukset omalla äidinkielellään. Õunap kertoo, että häitä järjestetään harvemmin täällä, mutta tarvittaessa häihin sekä kaste- ja hautajaistilaisuuksiin voidaan kutsua pastori Virosta, tai lähempää Suomestakin, ja vironkielisiä rippikouluja järjestetään kahdesti vuodessa. Perhe ja lapset ovat vironkielisen seurakuntatyön ytimessä, ja perhekerho on ollut yksi suosituimmista ryhmistä – toki, tämän COVID-19 pandemian vuoksi lähes kaikki toiminta seurakunnissa on tällä hetkellä tauolla, mutta toivottavasti jonkinlaiseen normaaliin aikaan voidaan taas palata pian. Useimpiin toimintoihin mitään ikärajoja ei ole, ja vironkielisen seurakuntatyön piirissä voi harrastaa laulua, tanssia – etenkin kansantanssia – tai askartelua sekä monen tyyppistä liikuntaa, minkä kukin kokee itselleen mielenkiintoiseksi. Tällainen vilkas, jokapäiväinen seurakuntaelämä täällä Helsingissä voi tulla joillekin vironkielisille jopa yllätyksenä, Õunap kertoo. Mahdollisuuksia ja työtä siis riittää, mutta tämän COVID-19 pandemian tuoma tauko kaikkeen toimintaan on toisaalta antanut aikaa hänen omille, enemmän henkilökohtaisille tavoitteilleen ja haaveilleen.

• 

MUSIIKKI YHDISTÄÄ

Kanttorina ja kirkollisissa tilaisuuksissa esiintyvänä muusikkona Dagmar Õunap on itsekin kokenut, miten kirkossa esitettävän musiikin repertuaari on laajentunut. Elokuvamusiikki on jo varsin yleistä, ja vaikka häneltä itseltään kukaan ei nyt ainakaan vielä ole pyytänyt Star Wars -teemaa, hänen omissa häissäänkin esitettiin kappale Twilight -elokuvasta. Hänen mielestään, jos jokin kappale on tilaisuuteen osallistuville tärkeä, ja se näin perustellaan, sopivaisuuden rajoissa se toki käy. Mieleen hyvin jääneinä esiintymisinä kirkollisissa tapahtumissa hän muistaa ensin, kuinka yksi hänen unelmansa kävi toteen, kun v. 2016 messun jälkeen Hämeenlinnassa, jossa hän toimi tuolloin sijaisena, kanttori ja muusikko Matti Oikarinen kutsui hänet laulamaan sopraanoa jousiorkesterin säestämänä. Toinen sydäntä lähellä oleva esiintymistilanne oli kahden vuoden takaa pääkaupunkiseudun vieraskielisen seurakuntatyön yhteinen Kiitos Suomelle -messu.

Õunap on toiminut kaiken muun ohella myös Jyty Helsinki ry:n ja Helsingin Kaupungin Sekakuoro Vox Urbanan taiteellisena johtajana, jossa hän eteni kuorolaulajasta kuoronjohtajaksi, ja tämän lisäksi hän on johtanut vironkielistä lauluryhmää, sekä säestänyt tai avustanut ja esiintynyt soolona. Hänen pääaineenaan Sibelius-Akatemiassa oli klassinen laulu, tämän lisäksi hän soittaa pianoa ja jo lapsuudestaan tuttua nokkahuilua. Hänen yhtenä haaveenaan on ollut oppia soittamaan kitaraa, ja ikään kuin oikopolkuna siihen hän opiskeli v. 2018 ukulelen soittoa, ja innostui siitä, koska ukulelen alkeet voi oppia nopeastikin, ja pian hän opettikin jo itse ukulelen soittoa muille, viron- sekä suomenkielisenä kurssina. Vielä viime vuoden lopulla hän piti tällaista kurssia internetissä, mutta odottaa nyt COVID-19 rajoitusten päättymistä, ennen kuin mahdollisesti jatkaa ukulelen soiton opettamista. Aika ei kuitenkaan riitä ihan kaikkeen, edes meistä tehokkaimmillakaan, ja niin Õunap on antanut tuon edellä mainitun kuoron johtamisen seuraajansa käsiin. Hän laulaa nykyään vähemmän klassista musiikkia, ja tekee enemmän erilaisia kevyen musiikin projekteja, sekä keskittyy omaan originaaliin tuotantoonsa.

SYDÄMEN ÄÄNELLÄ

Dagmar Õunap säveltää ja kirjoittaa omaa originaalia musiikkia, ja juuri tämän helmikuun 2021 puolivälissä hän julkaisi omalla YouTube -kanavallaan oman sävellyksensä Südame Hääl – Sydämen Ääni (Siirryt YouTube -palveluun.)

Õunap kertoo, että tämä sävellys on odottanut pöytälaatikossa jo varsin pitkän aikaa, ja joskin hän oli esittänyt sitä livenä joissakin esiintymistilaisuuksissa jo aiemmin, se toki ansaitsee tulla julkaistuksi meidän kaikkien kuulla, ja Südame Hääl onkin kerännyt jo paljon katselukertoja. Hän oli alunperin säveltänyt kappaleen kilpailussa, jossa osallistujien tuli kirjoittaa jokin oma melodia, ja myöhemmin hän pyysi pianonsoitonopettaja Anu Röömeliä kirjoittamaan sanat tähän sävellykseensä. Valoisa ja positiivissävyinen laulu kertoo Õunapin mukaan toivosta ja unelmista.

Õunap ei ole pitänyt itseään kirjaimellisesti singer-songwriterina, omien sanojensa mukaan, ja vaikka melodiat syntyvätkin helpommin, ja niidenkin eteen täytyy nähdä jonkin verran vaivaa, laulujen lyriikan, sanoituksien tekemisen hän kokee työläämpänä. Iloksemme hän paljastaa, että hänen seuraava musiikillinen projektinsa on jo hyvin työn alla. Hän kokee, että kynnys julkaista omaa originaalia materiaalia on korkea, että sitä ei koskaan ole aivan tyytyväinen lopputulokseen, mutta jossain vaiheessa tuo, esimerkiksi uusi kappale, vain täytyy päästää maailmaan ihmisten ja yleisön kuultavaksi ja nähtäväksi. Hän kertoo, että oman materiaalinsa ohella hän esittää mielellään myös covereita, toisten kirjoittamia kappaleita, ja monenlaista musiikkia. Hän esiintyy usein samojen tuttujen muusikoiden kanssa, mutta hänellä ei ole vielä vakituisesti tai varsinaisesti omaa yhtyettä. Yhtenä hänen haaveenaan on myös järjestää tanssi-ilta, jossa hän esiintyy yhtyeen kanssa, ja yleisö voi nauttia musiikista kuunnellen sekä tanssien.

Õunap on aktiivinen ja esillä sosiaalisessa mediassa, jota kautta hän tuo musiikkiaan tunnetuksi, tämän hän kokee todella tärkeäksi, koska artistille, jos hän ei ole näkyvissä, hän ei ole oikein olemassakaan. Õunap kuuntelee monenlaista musiikkia, popista klassiseen, todella paljon, ja koko ajan. Hän haluaa myös oppia aina uusia asioita, kehittyä ja koskaanhan ei tiedä, mitä tulee seuraavaksi, kun vain seuraa sydämensä ääntä. Uutena harrastuksena – ikään kuin musiikin vastapainoksi – hän on juuri aloittanut kuntonyrkkeilyn, josta hän on hyvin innostunut, ja koska hän ei pidä kuntosalilla käymisestä, kuntonyrkkeily tarjoaa kokonaisvaltaista fyysistä aktiviteettia. Ammatillisesta näkökulmasta hän haaveilee voivansa täydentää vielä taitojaan opinnoilla esimerkiksi Metropoliassa, hioa omia laulutaitojaan, ja jollei lisää maisterin opintoja, niin kenties joitain kursseja, hän suunnittelee tulevaa. Toivon mukaan me puolestamme saamme lähitulevaisuudessa tilaisuuden kuulla uutta musiikkia Dagmar Õunapilta, kun hän vain tekemänsä arvokkaan seurakuntatyön ja oman yksityisen elämänsä puitteissa löytää siihen aikaa ja inspiraatiota.

Kanttori Dagmar Õunapia haastatteli Hermannin Diakoniatalon Varustamon vapaaehtoistoimija Jari-Olavi Nieminen.

Henkilökohtaisesti, Hermannissa™ -haastattelut ilmestyvät aika ajoin Pullakirkon Plokikirjassa.