Voi, miten monta esimerkkiä onkaan raamatunkertomuksissa siitä, kuinka Jumala huolehtii omistaan. Ne ovat niin sydämellistä luettavaa.

On tapahtumia, elämänkohtaloita, yksittäisen ihmisen elämässä tai kokonaisen kansan keskuudessa. Kaiken henkisen ja hengellisen huolenpidon lisäksi tärkeänä puolena on ruumiillinen hyväolo, kylläisyyden tunne ruuasta, voiman saaminen pienistä ja vaatimattomistakin eväistä. Kertomuksista luemme, kuinka kokonainen kansa sai eväitä vaellukselleen erämaassa. Nälkäinen kulkija kaupunginportilla kohtasi naisen, jonka leipomaa leipää hän sai syödäkseen. Eivätkä loppuneet leiväntekoaineet naisen varastoista tämän profeetan kohdattuaan. Sitten olivat ne pienen pojan vaatimattomat retkieväät, jotka riittivät suuren suurelle ihmisjoukolle. Voi näitä ihmeitä!

Näissä kohtaamisissa ja tapahtumissa on kysymys myös siitä, että me ihmiset osaamme jakaa omastamme. Jakaa juuri siten, että eväistä ja lahjoista riittää jokaiselle. Se on yksi tapa jolla Jumala vaikuttaa meihin, meissä herää myötäelämisen kyky ja halu antaa omastamme, vähästäkin, sille jolla ei ole mitään.

Jumalan huolenpitoa on myös se, että meitä kutsutaan ja ohjataan, Jumalan toimesta, hänen sanansa kuuloon, hiljentymään raamatun tekstien äärelle. Evankelista Luukas kuvaa meille yhden hyvin herkullisen kohtaamisen Martan ja Marian kodissa (Luuk. 10: 38-42). Siinä kohtaamisessa ovat läsnä niin ruumiin ravinto kuin hengen ravintokin. Luukkaan kuvauksessa on hyvin tavoitettavissa sanan ääreen hiljentyminen. Maria kuvataan kuuntelijana kiertelevän opettajan jalkojen juuressa. Martta kuvataan keittiössä hääräävänä, tarjoiluista huolehtivana puuhakkaana emäntänä. Tuota kuvausta lukiessa ei voi välttyä ajatuksilta, että miten noiden naisten hiljentyminen ja myös rukouselämä tuossa tilanteessa toimi.

Houkuttelevaa on pohtia, mitä lienee Martta miettinyt koko tilanteesta ja erityisesti sisarensa käytöksestä ja toiminnasta kuuluisan kävijän vierailun aikana heidän kodissaan. Ajatus vie siihen, että Martan rukouselämä Jumalaa kohti varmasti vilkastui. Oli emännällä aihetta rukoilla itselleen voimia koko kestitykseen ja siihen, että tarjottavat riittäisivät. Vielä varmasti oli asiana sisarensa käytös – kävihän Martta vieraallekin ilmaisemassa närkästyksensä Marian toiminnasta.

Entäs sitten Maria? Mitä lienee miettinyt oppineen vieraan viisaita ajatuksia kuunnellessaan? Keittiöstä tienkin kaikui Martan puuhailun ääniä ja ne arvatenkin häiritsivät keskittymistä ja kuuntelemista. Siunatuksi huipennukseksi Martta pyyhältää siihen kesken kaiken antamaan kommentteja Marian olosta ja keittiötöihin osallistumattomuudesta. On helppoa samastua Maria ajatuksiin ja hiljaiseen rukoukseen, että Martalle suotaisiin itsehillinnän siunausta ja kykyä hiljentyä oleellisen ääreen.

Näitä Martan ja Marian toimintamalleja me itse kukin löydämme omasta toiminnastamme.

Kirkon ja oman seurakuntasi vapaaehtoistoiminnassa kukin meistä pystyy ottamaan sekä Martan että Marian osan itselleen. Käytännön toiminnot kutsuvat seurakuntalaisia vapaaehtoistoimintaan. Oman yhteisönsä hyväksi voi toimia mitä erilaisempien eväiden jakajana. Niiden eväiden ja kykyjen jakajana, joilla hyvä Jumala meidät varustaa.

Jumalan huolenpidon varassa me jaksamme jakaa omastamme ja jaksamme rukoilla lähimmäisen puolesta, milloin rukoilemme itsellemme voimaa ja itsehillintää – toisaalla rukoilemme lähimmäiselle näitä samoja asioita. Oleellisinta rukouselämässä on, että me hiljennymme Jumalan edessä jättäytyen täysin ja luottaen Hänen huolenpitoonsa.

Pirjo Suomi

Hermannin Diakoniatalon diakoni ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori