Ulkopuolisuuden kokemukset kirkossa 

Oli ehkä vuosi 2022 ja koronaepidemiassa helpompi vaihe. Tuttavani pyysi minua mukaan kotiseurakunnan noin 40-vuotiaiden iltaan. Aiheena olivat toivelaulut, joten lähdin mielelläni.  

Vuonna 2022 minulla oli vielä siilitukka. Korvissani olivat suuret korvikset ja päälläni vihreä armeijahenkinen takki. Kun astuin ovesta sisään, illasta vastaava pappi jäi tuijottamaan minua suu auki. Odotin koko illan, että hän tulisi tervehtimään. Näin ei tapahtunut. 

Päättelin, että hän teki ulkonäöstäni illan juontajan kanssa jonkinlaisen tulkinnan, joka esti kontaktin oton. Tai juontajan tapauksessa sai hänen äänensävynsä ja kehonkielensä muuttumaan täysin, kun hän puhui minulle, jos vertaan siihen, miten hän kohteli muita illassa mukana olleita ihmisiä. 

En mennyt iltoihin enää toiste eikä tuttavani kysynyt ikinä uudestaan. Aistimme molemmat saman: en ollut tervetullut omana itseäni. 

Diakoniatyöntekijänä olen kohdannut satoja eri ihmisiä kaikkien työvuosieni varrella. Pidän siitä, että jokaisella tulijalla on yksilöllinen, ihan heidän ikioma, tarinansa kerrottavaan. Eikä sitä näe pelkän ulkonäön perusteella. 

Moni elämänkoettelemus jättää kyllä jäljen ulkonäköön ja osa voi muuttaa sitä radikaalistikin. Silti ulkonäkö on vain yksi ominaisuus meissä ihmisissä. Jos kohtaamisemme päättyy vain siihen, menetämme jaetusta ihmisyydestä jotain olennaista: toinen toisemme.

Moni meistä tekee suuria tulkintoja toisesta ihmisestä pelkän ulkonäön perusteella, jos kävely ontuu, virtsa tuoksahtaa, alkoholi haisee hengityksestä tai pinttynyt hiki on tarrautunut vaatteisiin.
Millainen ihminen sinulle tulee tästä kuvauksesta mieleen? 

Anna kun arvaan… 

Laitapuolen kulkija?
Pakko olla päihde- tai mielenterveysongelma? 
Turvallisuusriski? 

Ei tarvitse kuin astua päiväsaikaan mihin tahansa lähijunaan, ratikkaan tai bussiin, niin sama tuoksumaailma leijailee sieraimiin keskeltä työväestöä, joka on matkalla töihin tai sieltä pois. Etenkin, kun kyse on kesäajasta. 

Mutta ajattelitko äsken työssäkäyvää ihmistä, kun luit aiemman kuvaukseni? 

Todennäköisesti et, jos olet kuin kuka tahansa muu omien ennakkoluulojensa vanki. 

Se, että toimin diakoniatyöntekijänä ei tee minusta yhtään autuaampaa. Tässä työssä vaan jää nopeammin ennakkoluuloistaan kiinni kuin ehkä muutoin. Luulin mm. erästä vakiasiakastani heikon kävelyn vuoksi päihdeongelmaiseksi vuosien ajan… kunnes selvisi, että hänellä oli Parkinsonin tauti. Nolotti silloin. Nolottaa edelleen. Pitäisi jo tietää paremmin. 

Nyt kun oma työyksikköni on muuttanut uusiin tiloihin, on oltava erityisen tarkka sen kanssa, miten kohtaamme ihmisiä ja miten otamme heidät vastaan. Muutostilanteessa menetetään aina jotain vanhasta, joka oli ja samalla jotain säilyy ennallaan. Muutos on myös mahdollisuus uudelle, erilaiselle ja toivottavasti paremmalle. 

Se, kenet toivotamme tervetulleeksi ja se keille näytämme elein, ilmein ja ennakkoluulojemme kanssa ovea, kertoo yhteisöistämme kirkoissa enemmän kuin tuhat sanaa. Ulkopuolelle jääminen jättää ihmiselle syvät arvet. 

Kirkon pitäisi olla armon ja rakkauden yhteisö. Jeesuksen esimerkin mukaisesti sen tulisi olla köyhien ja yhteiskunnan syrjimien ihmisten yhteisö. Aika usein se kuitenkin näyttää etenkin diakoniatyön ulkopuolella, hyväosaisten keskiluokkaisten kerholta. Ja heillä olisi varallisuutta ja mahdollisuuksia etsiä yhteisönsä halutessaan muualtakin. Köyhien ja sorrettujen eväät eivät näihin ”herrakerhoihin” riitä. 

Koska ihminen on erehtyväinen ja keskeneräinen, myös kirkko on erehtyväinen ja keskeneräinen. Armo löytyy siitä, että myöntää virheensä, ottaa opikseen ja toimii jatkossa toisin. Virheestään vaan täytyy jäädä ensin kiinni, että sille voi tehdä jotain. 

Joten hyvä ystävä, Jumalan kuvaksi luotu kanssaihminen, annathan rohkeasti palautetta, kun koet tulleesi ohitetuksi? 

Minä en antanut ja eväsin samalla tuolta yhteisöltä kasvun mahdollisuuden. Se harmittaa edelleen. 

-diakoni Johanna

kuvassa punatiilinen julkisivu, jonka keskellä on vanha ruskea puuovi

Valokuva: Satu Helo

Mitä sinulta vaadittiin viimeksi, jotta sait rahaa tilillesi?

Keskustelin viime viikolla kollegani Jukan kanssa asunnottomista ihmisistä ja hän kertoi pohtineensa, miten moni ihminen joutuu selvittämään liudan erilaisia ja eri asteisia vaatimuksia ennen kuin tilille kilahtaa rahaa. Se jäi pohdituttamaan myös minua ja pyysin luvan käyttää hänen ajatustaan kirjoitukseni pohjana.

Jatka lukemista ”Mitä sinulta vaadittiin viimeksi, jotta sait rahaa tilillesi?”

Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois?

Kun olin aivan pieni tyttö, ukkini pyysi aina minua hakemaan vaatehuoneen hyllyltä pienen Sinisen laulukirjan. Se oli hyllyllä himoitsemieni Ranskanpastillien vieressä. Sinisen laulukirjan kanssa, samalla pastilleja ruinaten, kiipesin ukin syliin keinutuoliin. Ukki lauloi minulle lauluja tuosta pienestä sinisestä kirjasta, vähitellen opin itsekin niitä ulkoa ja niin me lauloimme yhdessä, ja voi kuinka minä rakastin noita yhteisiä hetkiä aivan sydämeni pohjasta. Tuolta ajalta onkin mieleeni piirtynyt lukuisa määrä erilaisia vanhoja hengellisiä lauluja.  

Jatka lukemista ”Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois?”

Mitä on hengellisyys Hermannissa?

Aina välillä törmään kysymykseen, että mikä ihmeen paikka Hermanni on ja mitä hengellisyydellä on tekemistä Hermannin kanssa. Aloitan yleensä kertomalla, että Hermanni on ihan mahtava paikka, sillä niin minä sydämessäni koen!  Hermannin Diakoniatalon Varustamo on Helsingin seurakuntayhtymän ylläpitämä paikka ja olemme osa Helsingin seurakuntien yhteistä seurakuntatyötä. Eli olemme osa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Mutta ei siitä sen enempää, tuokin kuulostaa jo hieman monimutkaiselta. Huh! 😅

Yleisesti ottaen Hermanni on ekumeeninen paikka. Miten se näkyy meillä? Me olemme varsin sekalainen seurakunta, meitä on hyvin monenlaisia. Me edustamme eri kansallisuuksia, eri uskontokuntia, erilaisia tulkintoja uskonnosta tai uskonnottomuudesta. Ei ole väliä sillä, tulkitsetko uskoa liberaalisti vai konservatiivisesti, siltä väliltä, tai mistä viitekehyksestä käsin. Johtavana ajatuksena kaikessa olemisessamme on lähimmäisen rakkaus, toinen toisemme kunnioittaminen juuri sellaisina kuin mitä me olemme. Saat olla oma itsesi, saat tulla ja mennä ja tuntea olosi meillä turvalliseksi. Saat tulla, olipa elämäntilanteesi millainen tahansa, olipa asiat järjestyksessä tai vaikka elämänhallinta on lähtenyt käsistä ja asiat aivan solmussa. Haluamme ojentaa auttavan kätemme!

Autamme siinä missä osaamme ja pystymme

Hermannissa maanantai, tiistai, torstai ja perjantai alkaa hartaudella, jonka joku työntekijöistämme pitää. Siihen voi osallistua halutessaan. Kerran viikossa on aamuehtoollinen ja sunnuntaisin on aina Pullakirkko. Pullakirkossa on ehtoollinen silloin, kun pappi pitää sen. Diakonien pitämissä Pullakirkoissa ei ole ehtoollista. Aamuhartauden jälkeen koulutettu ammattilainen, diakoni tai pappi pitää diakonista päivystystä sekä puhelimitse että paikan päällä ollen. Päivystykseen voit tulla juttelemaan ihan arjen asioista iloista ja suruista, tai juttelemaan hengellisistä asioista. Autamme siinä missä osaamme ja pystymme. Hermannissa kokoontuu myös Raamattupiiri keskiviikkoisin, olet tervetullut sinnekin!

Hermannissa hengellisyys on monella tapaa kädet mullassa –hengellisyyttä. Eli hengellisyys toteutuu konkreettisesti auttamistoiminnan kautta. Ensimmäisen kerroksen suntiot mm. avustavat pyykinpesussa, punttisalilla, tai vaikka antavat tarvittaessa uusia vaatteita asunnottomille. Toki heillä on muitakin tehtäviä, mutta nämä ovat sellaisia näkyviä, konkreettisia toimia. Lisäksi heillä on muita tehtäviä, kuten kauppareissuja jne. Hengellisyys näkyy myös siinä, kuinka meillä on avustajia, jotka hoitavat kukkia tai ovat mukana hyötyruuan jaossa tai keittiöllä ja ruokasalissa.

Diakonit Hermannissa tekevät monenlaista. Heidän kanssaan voi jutella hengellistä asioista tai pohtia vaikka mistä saisi asunnon tai miten voisi saada elämänhallinnan takaisin. Yksi diakoneista hoitaa asuttamistoimintaa, toinen kriisirahaston asioita, kolmas jalkautuu vankiloihin ja muihin päihdepalveluiden paikkoihin, neljäs johtaa kaikkea toimintaa, viides ja kuudes diakoni ovat projektityöntekijöitä ja vielä on kaksi diakonia, jotka toimivat asukasohjaajina eri yksiköissä. Eli on paljon ja monenlaista konkreettista toimintaa, tässä vain pieni pintaraapaisu kaikesta.

Omaan papin työhöni kuuluu mm. diakoniapäivystykset, jalkautuminen Redikselle eli Kriminaalihuollon tukisäätiön päiväkeskukseen, Pullakirkot ja hartaudet, muistotilaisuuksien pitämiset, aikuisrippikoulut, teologinen asiantuntijuus, Raamattupiiri ja tietenkin hengelliset ja sielunhoidolliset keskustelut jne. Aina voi pyytää henkilökohtaista keskustelua, jos ei juuri silloin ole siihen aikaa, niin sovitaan yhteisesti sopiva aika. 😊

Kenties nähdään Hermannissa?

t. Satu-pappi

puh. 09 2340 2575

satu.helo@evl.fi