Puhutaan rahasta, se auttaa meitä kaikkia

Raha-asiat ovat suomalaisessa kulttuurissa aihe, josta usein vaietaan. Taustalla on monen sukupolven perintö eri lama-ajoista, jolloin moni menetti elantonsa ja elämänsä sellaisena kuin se siihen asti oli ollut. Itsekin olen lähtöisin perheestä, joka menetti 1990-luvun lamassa kaiken. Ensin menivät työt, sitten koti ja lopulta vanhempien avioliitto. Pään päällä oli katto, lautasella ruokaa, päällä kierrätetyt vaatteet. Mitään extraa ei ollut. Raha-asioista ei puhuttu. Vasta aikuisena olen saanut kuulla erilaisista vastoinkäymisistä ja velkajärjestelyistä.

Olen reilut 12 vuotta työurastani tehnyt talouspainotteista diakoniaa ja kuullut monenlaisia rahatarinoita. Niissä toistuvat samat teemat:

  • Kotona ei puhuttu rahasta eikä siten opetettu rahankäyttöä.
  • Sairastuminen, työttömyys tai yllättävä kriisi on keikauttanut talouden nurin.
  • Rahalla on yritetty palauttaa terveys, elämänilo tai omalle elämänpiirille tyypillinen elintaso, vaikka sitten velaksi.
  • Velkaa on maksettu velalla, kunnes koko korttitalo on sortunut ja on menetetty kaikki, etenkin itsekunnioitus.

Vastaanotolla näkyvät hätä ja häpeä. Koska raha-asioista ei ole ollut lupa puhua eikä kulttuurimme sitä keskustelua tue, noin yhdeksän kymmenestä henkilöstä on kertonut häpeävänsä asian esille tuomista. Puhumattomuuden takia moni luulee olevansa maailman ainut ihminen, joka on saanut raha-asiansa solmuun. Häpeän takia ongelmat ovat usein niin pitkällä, ettei romahdusta voi enää estää. Elämä on rakennettava uudelleen sen jälkeen.

Nuorin talousasiakkaani on ollut 17-vuotias, vanhin yli 90. Voi olla, ettei henkilö ole koskaan kuullut sanaa budjetti eli tulo- ja menolaskelma. Ilman sitä, valtaosa meistä on hukassa rahojensa kanssa. Kun ei tiedä mitä tilille tulee ja mitä sieltä pitäisi maksaa, ei voi pysyä kärryillä taloutensa tasapainosta. Kyse on taidoista, jotka voi oppia.

Suomessa on voimassa kansallinen strategia, joka tähtää siihen, että vuonna 2030 suomalaiset ovat maailman talousosaavin maa. Talousosaamisen osa-alueita ovat taloudellinen tietämys, taloudelliset asenteet ja taloudellinen käyttäytyminen. Jokaiseen näistä voi itse vaikuttaa ja tarvittaessa pyytää lisäapua, esimerkiksi taloudellisen tietämyksen osalta.

Talousosaaminen kytkeytyy taloudelliseen hyvinvointiin, johon vaikuttavat tietämyksen, asenteiden ja käyttäytymisen ohella myös taloudelliset olosuhteet ja psykologiset tekijät. Moni elää minimituloilla yhteiskunnan varassa eikä tulotaso siitä tule ehkä hetkeen muuttumaan. Monella on monenmoista henkistä kuormaa, joka vaikuttaa rahakäyttäytymiseen.

Kokemusteni mukaan kaikki ihmisen elämässä vaikuttaa rahakäyttäytymiseen. Perhehistoria ja kodin tavat, terveys ja sairaus, ihmissuhteet, vapaa-ajan aktiviteetit, työ- ja kouluttautuminen tai niiden puute. Yleistä on tiedonpuute niin oman tilin sisällöstä, sosiaaliturvasta kuin budjetin laatimisesta. Talousasioissa tieto lisää tuskaa, mutta myös omia toimintamahdollisuuksia.

Työttömyys, sairaus tai kriisi muuttaa arkea ja usein tulotasoa. Asennepäivitystä tarvitaan sekä rahankäytön tottumuksiin että oman elämäntilanteen hyväksymiseen. Rahaongelmat harvoin selviävät rahalla. Enemmän tarvitaan tukea, tietoa, keskustelua, ymmärrystä ja oikeita palveluita. Onneksi raha-asioita voi opetella aikuisenakin, olipa kodin perintö millainen tahansa.

Häpeän kierre katkaistaan ongelmat kohtaamalla ja niistä puhumalla.
Kun katse on eteenpäin, myös rahavaikeuksista voi selvitä.

-diakonijohanna

Muutoksen tuulia asuttamistoiminnassa

Tämän vuoden lopulla vietetään asuttamistoiminnan kymmenvuotisjuhlaa: Erityisdiakonia on tarjonnut tukiasuntoja ja tehnyt asumissosiaalista työtä nykyisessä muodossaan vuodesta 2014 eteenpäin.
Alun perin tukiasuntoja oli 49. Asunnot ovat eri kokoisia yksiöistä suuriin perheasuntoihin. Hermannissa oli aluksi 21 tukiasuntoa, ja Ruskeasuolla Paraistentie 13:ssa on ollut, ja on edelleen, yhteensä 28 asuntoa.

Asuttamistoiminnan tiimi on pieni mutta sitäkin tehokkaampi.  Se koostuu kahdesta asukasohjaajasta ja asuttamistoiminnan koordinaattorista. Teemme asukasvalinnan itse, eli meille ei hakeuduta asumaan esim. Asumisen tuen kautta. Asuttamistoiminnan koordinaattori vastaanottaa ja käy läpi kaikki tukiasuntohakemukset. Hän kutsuu haastatteluun ne hakijat, jotka täyttävät tukiasumiseen liittyvät kriteerit: Hakija on joko asunnoton tai asunnottomuusuhan alla ja että hän on kirjoilla Helsingissä.

Tukiasuntohaastattelussa on tarkoitus kartoittaa hakijan kokonaisvaltainen tilanne ja tuen tarve. Tärkeä, ellei tärkein, asia on hakijan motivoituneisuus päihteettömyyteen. Perusteena tähän on se, että haluamme tarjota turvallisen, rauhallisen asumisympäristön ja mahdollisuuden elää ilman päihteitä ja niiden lieveilmiöitä. Asuntoja tarjotaan tarveharkintaisesti.

Asuminen on tavoitteellista määräaikaista asumista, jonka tarkoituksena on etsiä asunnottomuuteen johtaneisiin ongelmiin pysyviä ratkaisuja. Asukas sitoutuu päihteettömään asumiseen ja säännöllisiin tapaamisiin asukasohjaajan kanssa. Molemmissa osoitteissa asukasohjaajat ovat paikalla virka-aikana. Asuminen on siis melko itsenäistä. Asukasohjaaja ja asukas tapaavat tarpeen mukaan. Tapaamisten tarkoitus on selkiyttää asukkaan elämäntilannetta, ja etsiä yhdessä työvälineitä jatkaa elämää tukiasumiskauden jälkeen. Tukiasuminen on vuokrasopimuspohjaista ja määräaikaista. Asuminen kestää maksimissaan neljä vuotta. Vuokrasopimukset tehdään aikajaksoille 6kk+6kk+3 vuotta, mikäli asuminen sujuu ilman häiriöitä eikä vuokravelkaa kerry.

Asuttamistoiminta on nyt kuitenkin suuren muutoksen äärellä.

Taloudellista syistä johtuen erityisdiakonia joutuu luopumaan Hämeentien tukiasunnoista vuoden 2026 alusta alkaen. Tämä aiheuttaa asuttamistoiminnan tiimissä surua ja haikeutta. Hämeentielle ei voida enää ottaa uusia tukiasukkaita. Toimintamme tulee siis supistumaan tukiasuntojen määrän osalta, kun jatkossa meillä on vain Paraistentien 28 tukiasuntoa.

Muutos vaikuttaa jo ensi vuoden 2025 alusta alkaen Hämeentiellä asuvien tukiasukkaiden arkeen. Asukasohjaajan toimistosta luovutaan ja tukiasukkaat asioivat jatkossa Hermannin Diakoniatalon puolella. Näin ollen spontaani pistäytyminen Hämeentie 75:n kivajalassa sijaitsevassa toimistossa ei ole enää mahdollista eikä asukasohjaaja tavoita ohikulkevia tukiasukkaita. Välitön kommunikaatio ja sujuva saapuminen tapaamisiin heikentyy. Asukasohjaajan toimisto on saavutettavuutensa lisäksi ollut erinomainen paikka verkostotapaamisiin ja tiimipalavereihin.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Hämeentien asukasohjaajan työnkuvaa muokataan ja siihen on lisätty naiserityinen työ vankiloissa ja vankeustuomion jälkeisessä elämässä. Työnkuvaan räätälöidään myös työvalmentajana toimiminen talon työkokeilijoille.

Päihteettömyyteen tukeva ja kannustava asuminen on harvinaista Helsingissä, joten sen väheneminen on sääli. On harmillista, että Helsingin kaupunki nostaa tonttivuokria niin, ettei erityisdiakonialla ole enää mahdollisuutta toimia tiloissa. Muutoksista huolimatta työ jatkuu asuttamistoiminnassa toiveikkaana ja valoisana sekä Jumalan johdatukseen luottaen.

Kirjoittajat: Asuttamistoiminnan koordinaattori Pirjo Suomi sekä asukasohjaajat Jukka Salkosalmi ja Virpi Heinonen