Tänä vuonna emme jätä saarta niin kiirehtien; vietämme leutoja talvipäiviä kuljeskellen täällä ja muistelemme kesää. Lettuhetkiä, lämmintä saunaa. Kelirikkoa ei ole vielä ollut. Kesä poukkoilee mielessäni,välillä unenomaisina välähdyksinä,välillä kirkkaina hetkinä.

Kello on tikittää ikuisesti puoli kahta, jälleen on iltapäiväteen aika. Se on jo jäähtynyt,
vaikka vasta viisi minuuttia sitten
keitin sen.

Kerään kesän viimeiset kukat maljakkoon.

Kello on puoli viisi aamulla, taivas meren yllä leimuaa hehkuvan vaaleanpunaisena. Pian kuuluu ensimmäinen jyrähdys.

Emme lähteneetkään veneilemään, kuten olimme sopineet:

meri oli turhan levoton,

aallot liian korkeita kohdattaviksi.

Viimein aallot, meri, mieli rauhoittuu, tyyntyy.

Sade pisaroi poskille kyyneleet.

Olen onnellinen.

-Martta