Helatorstai eli Kristuksen taivaaseen astumisen päivä, on kristillisistä pyhistä sellainen, jonka merkitys jää usein hämärän peittoon. Hämmentävää on myös se, että sen ajankohta vaihtelee vuosittain. Tämä johtuu puolestaan siitä, että helatorstain aika on sidoksissa kulloisenkin vuoden pääsiäisen ajankohtaan. Helatorstaita vietetään aina 40. päivää pääsiäisestä. Tämä ajankohta tulee Apostolin tekojen 1. luvusta, jakeista 6-14.

Jatka lukemista ”Mikä ihmeen helatorstai?” →

Kirkolliskokouksessa 5.–9.5.2025 puitiin tuttuja aiheita: taloutta, hallintoa ja aikamme kirkollista hittipuheenaihetta eli avioliittokäsitystä. Tämä kysymys jakaa seurakuntia ja seurakuntalaisia, herättää vahvoja tunteita ja vie suuren tilan kirkollisesta keskustelusta, vähintään julkisesti. Vuosien keskustelu ei tunnu kuitenkaan tuottavan hedelmää: kirkossa ollaan yhä napit vastakkain, soudetaan ja huovataan sitä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä. Tuntuu absurdilta, että kahden ihmisen välinen juridinen sopimus on paisutettu kirkolliseksi vedenjakajaksi. Syntyy vaikutelma, aikamme poliittisesta ilmapiiristä ja sen jakolinjoista on tullut tärkeämpiä kuin Kristuksen evankeliumi.  Pysähdytään hetkeksi. Onko kirkon keskeisin tehtävä on määrittää, minkälaista liittoa se voi vihkiä? Jeesus ei Raamatussa vihkinyt ketään eikä muutenkaan toimittanut sen suurempia seremonioita. Hän halusi olla ihmisten kanssa, parantaa ja hoivata. Hän ei rajannut ihmisiä ulos sen perusteella, kenen kanssa he elivät tai kehen he kiintyivät. Hänen katseensa kohdistui aina siihen, joka oli jäänyt yksin, ulkopuolelle, hylätyksi. Hänen työnsä oli yhdistävää, ei erottavaa. Sen sijaan Kristuksen kirkossa avioliittokeskustelusta on tullut jakolinja, mittari oikeaoppisuudelle ja yhteisön hyväksynnälle. Se on kuin testi uskollisuudesta, teologinen taistelukenttä, jossa ratkaistaan, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Mutta entä jos tämä ei olekaan se kysymys, johon Kristus meitä kutsuu keskittymään? Entä jos Kristuksen todellinen toive olisi se, että me emme keskittyisi palvomaan häntä ja kehittämään vaikeita oppikokonaisuuksia vaan ottaisimme yksinkertaisesti ristimme ja seuraisimme häntä. Yhdessä, Kristuksen kirkkona. Tässä kysymyksessä ei lopulta ole kyse vain avioliitosta. Kyse on siitä, mihin kirkko katseensa kohdistaa: siihen mikä erottaa vai siihen mikä yhdistää. Kirkko voisi olla paikka, jossa ihmiset katsovat toisiaan armolla, eivät pelolla tai tuomiolla. Voisimme oppia elämään rinnakkain erilaisuuden kanssa. Se ei tarkoita, että upeilla erityispiirteillämme ei olisi merkitystä, vaan että oppisimme näkemään niissä sen valon, jota niistä kumpuaa. Kaikessa on kyse lopulta rakkaudesta. Kristus ei käskenyt meitä rakentamaan järjestelmiä, vaan antoi yhden yksinkertaisen mutta kaiken muuttavan käskyn: rakastakaa toisianne. Rakkaus ei kristinuskossa ole vain tunne tai arvo. Se on toimintaohje. Se on Kristuksen antama käsky. Se on koko uskomme ydin. Sen todellinen merkitys näkyy siinä, mitä teemme toistemme hyväksi, ei siinä, mitä ajattelemme toisistamme. Rakkaus ilmenee silloin, kun emme jää kiinni ristiriitoihimme, vaan kannamme toisiamme niistä huolimatta. Se on diakoniaa: hoivaa, apua, myötätuntoa. Se on kykyä nähdä ihminen, ei identiteettiä. Tarve, ei taustaa. Tässä valossa avioliitto ei voi olla kirkon tärkein kysymys. Suurempi kysymys on tämä: miten elämme todeksi Kristuksen käskyä rakastaa toisiamme: ei valikoiden, vaan aidosti? Miten rakennamme seurakuntia, joissa erilaisuus ei ole uhka, vaan rikkaus? Miten me kirkon jäseninä ymmärrämme, että hengellinen yhteys ei perustu yksimielisyyteen kaikista yksityiskohdista, vaan yhteiseen haluun seurata Kristusta? On selvää, että ihmiset elävät erilaisissa suhteissa, eri tavoin ja eri syistä. Meille on kaikille muovattu erilainen polku. Kirkon tehtävä ei ole arvioida ihmisen elämänpolun kelvollisuutta. Kirkon tehtävä on kutsua kaikki yhteyteen: ei sen perusteella, mitä kukin on saanut aikaan tai mitä mieltä kukin on, vaan sen perusteella, että Kristus tuli pelastamaan syntisiä, meitä ihmisiä. Toivon, ettei kirkko käytä voimiaan seurakunnan rajaamiseen vaan käyttää niitä kokoamiseen. Että se ei enää korota rakenteita ja kaavoja Jumalan tahdon mitaksi, vaan kääntää katseensa sinne, missä ihmisiä sattuu. Sinne, missä eletään yksin, sairastetaan, menetetään toivo. Sinne, missä Kristus itse kulki. Kirkon tärkein tehtävä ei ole säilyttää historiallista muotoa avioliitosta, vaan ottaa ristinsä ja seurata Kristuksen esimerkkiä. Kristus palveli ihmisiä. Hän pesi oppilaidensa jalat, kohtasi halveksitut ja paransi sairaat. Hän ei tehnyt rakkaudesta teologista pulmapeliä. Kirkolliskokouksessa voitaisiin ensi kerralla keskustella siitä, miten rakennetaan vahva, kaikki mukaan kutsuva Kristuksen kirkko. Sellainen, joka ei vain sano noudattavansa Kristuksen esimerkkiä, vaan todella elää todeksi Jumalan armoa ja rakkautta. Meillä ei ole varaa riidellä toisiamme ulos kirkosta. Meillä on varaa vain rakastaa sisään. Viivi Laiho harjoittelija teologian kandi Kristuksen seuraaja

Hermannin Diakoniatalon Varustamon, os. Hämeentie 73 viikkotoiminta ajalle 1.5-2.11.2025:

Maanantai

kello 9.15 hartaus

kello 9.30-13 Cafe Hermanni

• päivystys kello 9.30-11
• lounas kello 11-13, hinta 3,00 €/ annos
• pesula, kuntosali ja suihku

Jatka lukemista ”Hermannin viikkotoiminta ajalle 1.5-2.11.2025” →

Kaikkeuden alku ja luomisen loppu

sointien kierto kosmoksen ikuisessa sinfoniassa

tähtien tanssi, kaukaisuudessa

universumin näkymätön impulssi

tietoisuuden syke, alkulähde ja henki

ikuisuuden synnyttäjä

Valo kulje kanssani!

Hermannin Diakoniatalon Varustamolla, os. Hämeentie 73,ke 23.4 klo 18 Zuge Guerilla Musa Open Mic. Tervetuloa!

Viime sunnuntaina vietettiin palmusunnuntaita sen muistoksi, että Jeesus ratsasti juutalaisten pääsiäiseksi Jerusalemiin, ei uljaalla ratsulla kuten kuningas, vaan aasilla. Kansanjoukot levittivät hänen eteensä palmunoksia ja huusivat: Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Tämän tapahtuman muistoksi tuodaan monissa maissa kirkkoihin tällöin palmunoksia. Täällä pohjoisessa ovat tilalle tulleet pajunoksat, jotka orastavat varhain. Tähän liittyy myös virpomisen perinne, vaikkakin hieman sekoittunein perintein, koska noidat ja trullit eivät kristilliseen perinteeseen kuulu. Palmusunnuntaina Hoosianna-huuto kajahtaa samoin kuin adventtina.

Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme ja Jeesusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme. Virsi 54

Palmusunnuntai aloitti hiljaisen viikon, jota olemme kulkemassa kohti murheellista pitkäperjantaita ja siitä aina pääsiäisen iloon saakka. Jokaisella päivällä on omat teemat. Hiljaiseen viikkoon ovat kuuluneet kuuteen lukuun jaetut niin sanotut ahdit tai ahtisaarnat. Sana ahti tulee latinan sanasta actus ja suomeen se on varmaankin tullut ruotsin sanasta akt eli näytös, joissa siis seurataan kärsimyshistorian tapahtumia päivä päivältä.

Maanantain teemana oli Jeesus rukoilemassa Getsemanessa, jossa hänet vangittiin. Tiistain teemassa Jeesus on tutkittavana. Keskiviikkona aiheena on Jeesuksen tuomio. Kiirastorstai on perinteisesti ehtoollisen muistoksi vietettävä päivä, jolloin muistellaan Jeesuksen viimeistä ateriaa opetuslastensa kanssa, joka oikeastaan on historiallisesti ajateltuna väärässä paikassa, koska viimeistä ehtoollistahan Jeesus vietti opetuslastensa kanssa ennen ratsastamistaan Jerusalemiin. Meidän perinteeseemme se on kuitenkin vakiintunut ja valtaosassa kirkoista vietetään silloin ehtoollista. Pitkäperjantai on Jeesuksen ristiinnaulitsemisen päivä. Kirkko ja alttari puetaan mustaan ja usein on tapana, että virret veisataan ilman urkusäestystä. Hiljaisen lauantain teemana on: Jeesus haudassa.

Varsin murheellisten ja vakavien tapahtumien keskellä siis olemme Hiljaisella viikolla. Kristinuskon ytimen kannalta elämme kuitenkin sen keskeisintä aikaa. Jeesus tiesi, mikä häntä odotti. Hän oli valmis uhritielle, ristille johtravalle tielle, meidän tähtemme. Hänen omilla opetuslapsillaankin oli vaikeuksia pysyä mukana tapahtumien kulussa. Vasta jälkeenpäin he ymmärsivät, miten kirjoitukset toteutuivat Jeesuksessa.

Hiljaisen viikon päässä meitä odottaa kuitenkin kaikkein olennaisin: Ylösnousemus! Saamme yhtyä erityisesti Ortodoksikirkosta tutuksi tulleeseen pääsiäistropariin: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”

Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista Hän noussut on. Virsi 104

Hyvää Pääsiäistä!

Kimmo Kajos

diakoni