Tekijä: diakonijohanna

Ulkopuolisuuden kokemukset kirkossa 

On Tekijä diakonijohannaJätä kommentti

Oli ehkä vuosi 2022 ja koronaepidemiassa helpompi vaihe. Tuttavani pyysi minua mukaan kotiseurakunnan noin 40-vuotiaiden iltaan. Aiheena olivat toivelaulut, joten lähdin mielelläni.  

Vuonna 2022 minulla oli vielä siilitukka. Korvissani olivat suuret korvikset ja päälläni vihreä armeijahenkinen takki. Kun astuin ovesta sisään, illasta vastaava pappi jäi tuijottamaan minua suu auki. Odotin koko illan, että hän tulisi tervehtimään. Näin ei tapahtunut. 

Päättelin, että hän teki ulkonäöstäni illan juontajan kanssa jonkinlaisen tulkinnan, joka esti kontaktin oton. Tai juontajan tapauksessa sai hänen äänensävynsä ja kehonkielensä muuttumaan täysin, kun hän puhui minulle, jos vertaan siihen, miten hän kohteli muita illassa mukana olleita ihmisiä. 

En mennyt iltoihin enää toiste eikä tuttavani kysynyt ikinä uudestaan. Aistimme molemmat saman: en ollut tervetullut omana itseäni. 

Diakoniatyöntekijänä olen kohdannut satoja eri ihmisiä kaikkien työvuosieni varrella. Pidän siitä, että jokaisella tulijalla on yksilöllinen, ihan heidän ikioma, tarinansa kerrottavaan. Eikä sitä näe pelkän ulkonäön perusteella. 

Moni elämänkoettelemus jättää kyllä jäljen ulkonäköön ja osa voi muuttaa sitä radikaalistikin. Silti ulkonäkö on vain yksi ominaisuus meissä ihmisissä. Jos kohtaamisemme päättyy vain siihen, menetämme jaetusta ihmisyydestä jotain olennaista: toinen toisemme.

Moni meistä tekee suuria tulkintoja toisesta ihmisestä pelkän ulkonäön perusteella, jos kävely ontuu, virtsa tuoksahtaa, alkoholi haisee hengityksestä tai pinttynyt hiki on tarrautunut vaatteisiin.
Millainen ihminen sinulle tulee tästä kuvauksesta mieleen? 

Anna kun arvaan… 

Laitapuolen kulkija?
Pakko olla päihde- tai mielenterveysongelma? 
Turvallisuusriski? 

Ei tarvitse kuin astua päiväsaikaan mihin tahansa lähijunaan, ratikkaan tai bussiin, niin sama tuoksumaailma leijailee sieraimiin keskeltä työväestöä, joka on matkalla töihin tai sieltä pois. Etenkin, kun kyse on kesäajasta. 

Mutta ajattelitko äsken työssäkäyvää ihmistä, kun luit aiemman kuvaukseni? 

Todennäköisesti et, jos olet kuin kuka tahansa muu omien ennakkoluulojensa vanki. 

Se, että toimin diakoniatyöntekijänä ei tee minusta yhtään autuaampaa. Tässä työssä vaan jää nopeammin ennakkoluuloistaan kiinni kuin ehkä muutoin. Luulin mm. erästä vakiasiakastani heikon kävelyn vuoksi päihdeongelmaiseksi vuosien ajan… kunnes selvisi, että hänellä oli Parkinsonin tauti. Nolotti silloin. Nolottaa edelleen. Pitäisi jo tietää paremmin. 

Nyt kun oma työyksikköni on muuttanut uusiin tiloihin, on oltava erityisen tarkka sen kanssa, miten kohtaamme ihmisiä ja miten otamme heidät vastaan. Muutostilanteessa menetetään aina jotain vanhasta, joka oli ja samalla jotain säilyy ennallaan. Muutos on myös mahdollisuus uudelle, erilaiselle ja toivottavasti paremmalle. 

Se, kenet toivotamme tervetulleeksi ja se keille näytämme elein, ilmein ja ennakkoluulojemme kanssa ovea, kertoo yhteisöistämme kirkoissa enemmän kuin tuhat sanaa. Ulkopuolelle jääminen jättää ihmiselle syvät arvet. 

Kirkon pitäisi olla armon ja rakkauden yhteisö. Jeesuksen esimerkin mukaisesti sen tulisi olla köyhien ja yhteiskunnan syrjimien ihmisten yhteisö. Aika usein se kuitenkin näyttää etenkin diakoniatyön ulkopuolella, hyväosaisten keskiluokkaisten kerholta. Ja heillä olisi varallisuutta ja mahdollisuuksia etsiä yhteisönsä halutessaan muualtakin. Köyhien ja sorrettujen eväät eivät näihin ”herrakerhoihin” riitä. 

Koska ihminen on erehtyväinen ja keskeneräinen, myös kirkko on erehtyväinen ja keskeneräinen. Armo löytyy siitä, että myöntää virheensä, ottaa opikseen ja toimii jatkossa toisin. Virheestään vaan täytyy jäädä ensin kiinni, että sille voi tehdä jotain. 

Joten hyvä ystävä, Jumalan kuvaksi luotu kanssaihminen, annathan rohkeasti palautetta, kun koet tulleesi ohitetuksi? 

Minä en antanut ja eväsin samalla tuolta yhteisöltä kasvun mahdollisuuden. Se harmittaa edelleen. 

-diakoni Johanna

kuvassa punatiilinen julkisivu, jonka keskellä on vanha ruskea puuovi

Valokuva: Satu Helo

Mitä sinulta vaadittiin viimeksi, jotta sait rahaa tilillesi?

On Tekijä diakonijohannaJätä kommentti

Keskustelin viime viikolla kollegani Jukan kanssa asunnottomista ihmisistä ja hän kertoi pohtineensa, miten moni ihminen joutuu selvittämään liudan erilaisia ja eri asteisia vaatimuksia ennen kuin tilille kilahtaa rahaa. Se jäi pohdituttamaan myös minua ja pyysin luvan käyttää hänen ajatustaan kirjoitukseni pohjana.

Jatka lukemista ”Mitä sinulta vaadittiin viimeksi, jotta sait rahaa tilillesi?” →

Kääntyykö Suomen suunta vielä ylöspäin?

On Tekijä diakonijohannaJätä kommentti

Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyön toimipisteissä teetettiin asiakkailla osallisuus- ja asiakaspalaute kysely sekä vuonna 2024 että keväällä 2025. Oma työyksikköni eli Hermannin Diakoniatalon Varustamo oli osa näitä kyselyitä muiden ohessa. Hermanni palvelee erityisesti asunnottomia ja SPR:n Mosaiikki -toimipisteen kautta myös paperittomia henkilöitä. Vierailijoina käy silti kaikenlaisia ihmisiä sekä Helsingistä että naapurikunnista.

Hermannin vastaajakunnassa oli eniten 45–64-vuotiaita ihmisiä. Miehiä ja naisia oli kaikilla vastauskerroilla noin 50/50 suhteella. Eri vastauskerroilla yksin asuvien määrä oli 60–70 % väliltä. Vastaajista 44–48 % oli eläkkeellä tai pitkällä sairausjaksolla ja 26–38 % työttömänä tai lomautettuna.

Syksyn 2024 ja kevään 2025 välillä vastaajien kokemukset omassa terveydentilassa, elämänlaadussa ja omassa taloustilanteessa olivat heikentyneet. Kokemus yksinäisyydestä oli lisääntynyt vain puolessa vuodessa. Syksyllä sellaisia vastaajia, joilla ei ollut yhtään läheistä ystävää oli 10 % ja keväällä jo 19 %.

Syksyllä vastaajista 39 % kertoi suunnittelevansa elämäänsä eteenpäin vain viikon kerrallaan. Keväälle luku oli noussut 52 %:iin. Tämä ei ole yllätys, kun vastaajat kertoivat omien ja läheisten terveyshuolten ja rahan riittämättömyyden tuovan eniten kuormitusta elämäänsä.

Tämän hallituskauden sosiaaliturvaheikennykset alkoivat vuoden 2024 aikana ja loput silloin määrätyt heikennykset, kuten asumistukimuutokset, astuivat voimaan vuoden 2025 alussa. Muutos ihmisten elämäntilanteissa on huomattava ja huolestuttava, kun katsoo kyselyn lukuja. Ja lisää on tulossa, kun toimeentulotuen muutokset ovat leikkurin alla.

Asunnottomien kävijöiden määrä on kasvanut myös Hermannissa. Osa on ollut asunnottomana jo aiemminkin, osa ei. Osa sellaisista kävijöistä, joilla vielä on asunto, on ottanut työntekijöihin kontaktia Kelan asumiskulujen kohtuullistamisen takia, kun vuokra katsotaan liian korkeaksi. Ei ole meilläkään osoittaa Helsingistä halvempia asuntoja eikä ole inhimillistä, että kaikki muuttavat pääkaupunkiseudulta pois, jossa on koko elämä.

Työntekijänä suunta on pelottava. Yhteiskunnalliset arvot kovenevat ja erilaisia ihmiselämään kuuluvia hankaluuksia pidetään vain yksilön omana heikkoutena. Sairastumiselle tai työttömäksi jäämiselle harva voi mitään itse. Töitäkään ei löydy, vaikka moni jättää satoja hakemuksia kuukausittain.

Diakoniatyötä kiitettiin lempeydestä, ystävällisyydestä, suvaitsevaisuudesta ja armosta monissa kyselyvastauksissa. Mistä saisimme koko Suomelle diakoniahengen, jossa ketään ei jätetä yksin tai hylätä oman onnensa nojaan?

-diakoni Johanna

Teksti julkaistu ensimmäisen kerran 18.6.2025 Voit sä jeesaa -blogissa. https://diakoniaa.net/

Milloin viimeksi muistit eläviä?

On Tekijä diakonijohannaJätä kommentti

Lauantaina vietettiin pyhäinpäivää ja kymmenet tuhannet kynttilät syttyivät suomalaisilla hautausmailla. Läheisen menettämisen suru on ajassa virtaava, muuntuva olotila. Läheistään voi surra jo tämän elossa olon aikana, jos hän sairastaa pitkään tai hiipuu hiljaa pois muistisairautensa myötä. Läheistään voi surra päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia. Suru voi siirtyä, jos sille ei ole tai sille ei anna tilaa, kun sen aika olisi. Surulla ei ole oikeaa tai väärää muotoa eikä aikarajaa.

Jatka lukemista ”Milloin viimeksi muistit eläviä?” →

Puhutaan rahasta, se auttaa meitä kaikkia

On Tekijä diakonijohannaJätä kommentti

Raha-asiat ovat suomalaisessa kulttuurissa aihe, josta usein vaietaan. Taustalla on monen sukupolven perintö eri lama-ajoista, jolloin moni menetti elantonsa ja elämänsä sellaisena kuin se siihen asti oli ollut. Itsekin olen lähtöisin perheestä, joka menetti 1990-luvun lamassa kaiken. Ensin menivät työt, sitten koti ja lopulta vanhempien avioliitto. Pään päällä oli katto, lautasella ruokaa, päällä kierrätetyt vaatteet. Mitään extraa ei ollut. Raha-asioista ei puhuttu. Vasta aikuisena olen saanut kuulla erilaisista vastoinkäymisistä ja velkajärjestelyistä.

Olen reilut 12 vuotta työurastani tehnyt talouspainotteista diakoniaa ja kuullut monenlaisia rahatarinoita. Niissä toistuvat samat teemat:

  • Kotona ei puhuttu rahasta eikä siten opetettu rahankäyttöä.
  • Sairastuminen, työttömyys tai yllättävä kriisi on keikauttanut talouden nurin.
  • Rahalla on yritetty palauttaa terveys, elämänilo tai omalle elämänpiirille tyypillinen elintaso, vaikka sitten velaksi.
  • Velkaa on maksettu velalla, kunnes koko korttitalo on sortunut ja on menetetty kaikki, etenkin itsekunnioitus.

Vastaanotolla näkyvät hätä ja häpeä. Koska raha-asioista ei ole ollut lupa puhua eikä kulttuurimme sitä keskustelua tue, noin yhdeksän kymmenestä henkilöstä on kertonut häpeävänsä asian esille tuomista. Puhumattomuuden takia moni luulee olevansa maailman ainut ihminen, joka on saanut raha-asiansa solmuun. Häpeän takia ongelmat ovat usein niin pitkällä, ettei romahdusta voi enää estää. Elämä on rakennettava uudelleen sen jälkeen.

Nuorin talousasiakkaani on ollut 17-vuotias, vanhin yli 90. Voi olla, ettei henkilö ole koskaan kuullut sanaa budjetti eli tulo- ja menolaskelma. Ilman sitä, valtaosa meistä on hukassa rahojensa kanssa. Kun ei tiedä mitä tilille tulee ja mitä sieltä pitäisi maksaa, ei voi pysyä kärryillä taloutensa tasapainosta. Kyse on taidoista, jotka voi oppia.

Suomessa on voimassa kansallinen strategia, joka tähtää siihen, että vuonna 2030 suomalaiset ovat maailman talousosaavin maa. Talousosaamisen osa-alueita ovat taloudellinen tietämys, taloudelliset asenteet ja taloudellinen käyttäytyminen. Jokaiseen näistä voi itse vaikuttaa ja tarvittaessa pyytää lisäapua, esimerkiksi taloudellisen tietämyksen osalta.

Talousosaaminen kytkeytyy taloudelliseen hyvinvointiin, johon vaikuttavat tietämyksen, asenteiden ja käyttäytymisen ohella myös taloudelliset olosuhteet ja psykologiset tekijät. Moni elää minimituloilla yhteiskunnan varassa eikä tulotaso siitä tule ehkä hetkeen muuttumaan. Monella on monenmoista henkistä kuormaa, joka vaikuttaa rahakäyttäytymiseen.

Kokemusteni mukaan kaikki ihmisen elämässä vaikuttaa rahakäyttäytymiseen. Perhehistoria ja kodin tavat, terveys ja sairaus, ihmissuhteet, vapaa-ajan aktiviteetit, työ- ja kouluttautuminen tai niiden puute. Yleistä on tiedonpuute niin oman tilin sisällöstä, sosiaaliturvasta kuin budjetin laatimisesta. Talousasioissa tieto lisää tuskaa, mutta myös omia toimintamahdollisuuksia.

Työttömyys, sairaus tai kriisi muuttaa arkea ja usein tulotasoa. Asennepäivitystä tarvitaan sekä rahankäytön tottumuksiin että oman elämäntilanteen hyväksymiseen. Rahaongelmat harvoin selviävät rahalla. Enemmän tarvitaan tukea, tietoa, keskustelua, ymmärrystä ja oikeita palveluita. Onneksi raha-asioita voi opetella aikuisenakin, olipa kodin perintö millainen tahansa.

Häpeän kierre katkaistaan ongelmat kohtaamalla ja niistä puhumalla.
Kun katse on eteenpäin, myös rahavaikeuksista voi selvitä.

-diakonijohanna