Kun Mosaiikin toiminta muutti joulukuussa 2025 Paavalinkirkon Varustamoon, mukana kulki tuttuja kasvoja ja vuosien yhteistyö Varustamon väen kanssa. Muuton myötä pääsimme kuitenkin tutustumaan myös Paavalinkirkon uuden työyhteisön jäseniin. Vastaanotto on ollut lämmin ja välitön -erityiskiitos kuuluu suurta muutto-operaatiota järjestäneille Maritalle ja Karille, jotka ovat olleet vankasti Mosaiikin toiminnan tukena.
Ensiviikkojen aikana opettelimme uudelleen arjen käytännön yksityiskohtia: missä on rauhallisin paikka keskustelulle, minne asiakkaat asettuvat mielellään ja miten eri tilojen rytmit elävät päivän aikana. Tämä oppiminen jatkuu toki edelleen! Tilojen tiiviimpi jakaminen Varustamon henkilökunnan kanssa on lisännyt yhdessäoloa ja arkisia kohtaamisia. Varustamon työntekijöistä haluamme nostaa esiin erityisesti Minnan, Merjan ja Esan, joiden ansiosta jaettu arki on rakentunut nopeasti rennoksi, välittäväksi ja toimivaksi.
Erityisen eläväistä tämä yhteinen arki on maanantaisin Drop-In aikaan klo 12–16, jolloin Mosaiikin tiimi on paikalla ja tavattavissa ilman ajanvarausta. Maanantait ovat muodostuneet selkeäksi viikkorytmiksi, jonka ansiosta asiakkaat ja yhteistyökumppanit tietävät täsmälleen, milloin ja mistä meidät löytää. Olemme erityisen onnellisia siitä, että Waste & Feast -toiminta jatkuu Paavalinkirkolla, sillä asiakkaille tarjolla oleva ruokailumahdollisuus rauhoittaa päivän alkua ja luo turvallisen ja lämpimän ilmapiirin hektiseen arkeen. Erityiskiitos tästä mahdollisuudesta sekä maukkaista herkuista kuuluukin Keijolle!
Heti muuton jälkeen pääsimme järjestämään perinteisen joulujuhlan, johon osallistui yli 50 ihmistä. Onnistunut juhla vahvisti tunnetta siitä, että Mosaiikki on löytänyt uuden kodin. Tätä tekstiä kirjoittaessamme odotamme jo innolla kokkailukerhon käynnistymistä tammikuun lopulla – silloin Mosaiikin arkirutiinin viimeinenkin palanen asettuu Paavalinkirkon tiloihin ja uusi kokonaisuus täydentyy entisestään.
Olemme Mosaiikissa erityisen kiitollisia lämpimästä vastaanotosta ja siitä, kuinka yhteinen arki on alkanut rakentua vakaasti ja toiveikkaasti. Tuntuu hyvältä olla osa tätä yhteisöä, ja on upeaa nähdä, että alueen eri toimijat muodostavat yhdessä vahvan ja helposti saavutettavan palveluverkoston paperittomille ja paperittomuuden uhan alla oleville henkilöille, vaikka tilat ja osoitteet välillä vaihtuvatkin!
Tukipiste Mosaiikin toimintaa Hermannin alueella
Drop-In – Avoimet ovet
Maanantaisin klo 12–16
Paavalinkirkon Varustamo, Sammatintie 5
(käynti Kuusamonkadun puolelta)
Kokkailukerho
Joka kuun viimeinen maanantai klo 17–20
Sammatintie 5
Suomen kielen ryhmät
SPR Kallio–Käpylän osasto, Hämeentie 85
• Maanantaisin klo 15.00–16.30
• Torstaisin klo 16.00–17.30
• Perjantaisin klo 15.00–16.30
Tukipiste Mosaiikin neuvontapuhelin ja WhatsApp
📞 +358 40 511 8488
Näistä lähtökohdista on hyvä laittaa uusi vuosi ja uudet kuviot yhteistuumin käyntiin!
Terkuin,
Olavi, Samira ja Khadija Mosaiikin tiimistä
Olavi Soivio
Suunnittelija, Paperittomat-ohje
