Varustamo on ollut yksi niistä kokemuksista, joka jättää pysyvän jäljen sydämeen. Olen saanut olla mukana toiminnassa, joka suuntautuu erityisesti asunnottomien ja elämän haavoittamien ihmisten tukemiseen, siellä missä lähimmäisenrakkaus muuttuu teoiksi ja arki saa uuden merkityksen.

Jo ensimmäisistä päivistä lähtien minua puhutteli se, miten avoimesti ja lämpimästi ihmiset otettiin vastaan, mukaan lukien minut. Ovet olivat kirjaimellisesti auki kaikille, niille joilla on koti ja niille, joilla sitä ei ole. Kahvikupin sekä maukkaiden ruokien äärellä syntyi kohtaamisia, joissa ei tarvittu hienoja sanoja tai suuria tekoja. Riitti, että oli läsnä ja kuunteli.

On ihanaa nähdä, kuinka työntekijät ja vapaaehtoiset tekivät työtään sydämellään. He kohtasivat jokaisen ihmisen arvokkaana ja ainutlaatuisena, riippumatta tämän elämäntilanteesta. Tämä asenne tarttui myös minuun. Opin jälleen, että auttaminen ei aina tarkoita ratkaisujen tarjoamista, vaan usein se on rinnalla kulkemista ja toivon näkemistä siellä, missä sitä ei heti huomata. 

Sain nähdä ja osallistua monenlaisiin tehtäviin, ja arvostin sitä, että minuun ja minun tekemisiini luotettiin aina. Jokaisella työntekijällä oli oma ote, tyyli ja rikkaus tehdä oma osuus työstä, ja näin minunkin omat ja uudenlaiset taidot sekä näkemykset otettiin avoimesti vastaan.

Näin paljon enemmän, mitä osasin odottaa, kokonaisuus auttamisesta olikin paljon suurempi, mitä ulkopuolelle näkyy. Ruuan jakoa, kahvilatoimintaa, lahjoituksia, mahdollisuus pesutiloihin, avoin keskustelupäivystys, jumalanpalvelukset, hartaudet, asuttamistoiminta, arjen tukeminen, virka-asioissa auttaminen sekä ohjaus muualle avun piiriin, olivat osa päivittäistö toimintaa. Jokainen kohtaaminen opetti jotain uutta ihmisyydestä, kärsivällisyydestä ja kiitollisuudesta. Katse omaan elämään sai myös haastamista. Itsestäänselvyydet omassa arjessa voivatkin olla vain haave toiselle. Mieleeni jäi, kuinka pienet asiat kuten lämmin tervehdys, kuunteleva katse tai hetki hiljaisuudessa voivat olla jollekin päivän tärkein kokemus ja paljon enemmän, kuin konkreettinen annettu apu, vaikka sekin oli usein tärkeä osa kohtaamista.

Varustamoon tutustuminen on vahvistanut omaa kutsumustani ja käsitystäni siitä, että jokaisella on arvo ja paikka yhteisössä. Olen kiitollinen siitä, että sain oppia, kasvaa ja olla osa jotakin suurempaa. Jotain sellaista, jota ei näytetä tai josta ei puhuta sen oikealla kuvauksella ja kielellä. Varustamon työ on jotain, jossa valo yrittää yhä uudelleen voittaa pimeyden ja yhteys ylittää yksinäisyyden, eikä kenenkään ole tarve onnistua siinä heti saadakseen apua.

Lähden täältä mukanani paljon enemmän kiitollisuutta, uusia oivalluksia ja syvää kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka tekevät työtä antaen aina osan itsestään sen mukana. Lisäksi muistaen käydessä itse nukkumaan heitä, jotka viettävät yön välttämättä tietämättä seuraavasta. Toivon, että saan tulevaisuudessakin olla mukana rakentamassa yhteisöä, jossa jokainen saa tulla kohdatuksi omana itsenään, arvokkaana ja rakastettuna, ilman ennakkoluuloja tai oletuksia.

opiskelija