Lähde tien päälle ja etsi vaikka tien vierestäkin. (Luuk.14:23) 

Koen että erityisdiakonian pappina toimiminen Hermannin diakoniatalon Varustamossa on kunniatehtävä, missä saan toimia minua edeltäneiden pappien jatkumossa. Tosin, eihän tästä prenikoita rintaan jaella, kun ei tämä ole mitenkään mediaseksikästä työtä. Kun kerron, missä ja millaisen asiakaskunnan kanssa teen työtä, saan yleensä kuulla samaan hengenvetoon niin kauhistelua kuin kunnioitusta arvokkaasta työstä. Harmittaa tällainen eri kuplista huutelu – itse näen että teen tavallisten ihmisten kanssa työtä, heidän lähtökohtansa sattuvat vain olemaan tässä kohtaa vaikeammat kuin monen muun. 

Erityisdiakonian papin työ on ihan tavallista papin työtä. Pidän Pullakirkkoja ja hartauksia, aivan kuten diakonitkin. Toki sillä erolla, että papin vetämässä Pullakirkossa on aina ehtoollinen. Samoin viikkomessuissa tiistaiaamuisin on ehtoollinen. Jokaviikkoinen raamattupiiri kuuluu myös tehtäviini. Satunnaisesi työhöni voi kuulua toimituksiakin, kasteita, vihkimisiä, hautaan siunaamisia, mutta niitä on käytännössä hyvin harvoin. Pidän myös aikuisrippikoulua, jos tarvetta ilmenee. 

Päihdesensitiiviset sururyhmät ovat myös omaa työkenttääni, eli ryhmät, joissa kokoontuvat päihdekuoleman kokeneet läheiset, ystävät ja omaiset pohtimaan sitä, mitä heille on tapahtunut ja millaisia tunteita ja kokemuksia heillä on. Päihdesuruun liittyy paljon erityispiirteitä. Erilaiset muistotilaisuudet toki kuuluvat työnkuvaani, kun asiakkaita menehtyy joko Hermannissa tai sitten paikoissa, joihin me jalkaudumme.  

Osa työtäni pappina Hermannissa on jalkautuminen Rikoksettoman elämän tukisäätiön päiväkeskukseen Redikselle. Rediksellä juttelen asiakkaiden kanssa aina juuri siitä, mikä on ihmisellä mielen päällä. Välillä keskustellaan hengellisistä asioita, toisinaan taas vaikka siitä, miltä tuntuu olla koevapaudessa tai millaisia tunteita ja kokemuksia vankilassa oleminen on nostanut mieleen, toisinaan puretaan parisuhdeongelmia. Iso osa työtä Rediksellä on myös työntekijöiden tukeminen. Jalkautuvassa työssä on tärkeää tiedottaminen siitä mitä palveluja saa erityisesti Hermannista ja toisaalta taas luterilaisesta kirkosta ja mikä puolestaan taas kuuluu sosiaalipuolen tehtäväkenttään.  

Rediksellä olen saanut erityisen kunnianimen ”pimeän puolen pappi”. Tämä liittyy siihen, miten kriminaalityön henkilökunta näkee sen kentän, jolla he toimivat. Alamaailma ei ole kaunis maailma, eikä se pelaa sen tavallisen elämän säännöillä, mihin me sinne kuulumattomat olemme tottuneet. Muitakin lempinimiä on tarttunut matkaan, yhtä lailla minulle hihkaistaan, että Pappendaali, ihana nähdä! Kun saa itselleen lempinimiä, silloin tietää tulleensa hyväksytyksi omana itsenään. Silloin aina oma sydän sykähtää ja liikutus valtaa mielen. Saattaa sydän toki omalla laillaan sykähtää silloinkin, kun joku haukkuu papin perkeleeksi tai leipäpapiksi. Kolikolla on aina puolensa. 

Hermannissa on diakoniapäivystys ilman ajanvarausta aina arkisin, kun talo on auki. Diakoniapäivystyksessä päivystävät diakonit, pappi ja ajoittain joku muukin, kuten vaikka diakoni-, diakonissa- tai teologi-harjoittelija. Diakoniapäivystyksestä voi saada hengellistä ja henkistä apua, ruoka-apua ja sosiaaliohjausta. Tässä tehtävässä tarvitaan paljon sosiaaliohjauksen taitoja ja kentän toimijoiden tuntemusta, jotta osaamme ohjata ihmisen oikean avun pariin. Asiakaskunta on monikielistä, välillä on aikamoisen haastavaa löytää yhteistä kieltä ja saada selville, mistä on kysymys milloinkin. Miten osaan toimia, kun ei ole yhtään yhteistä kieltä tai kun asiakas ei osaa kirjoittaa google kääntäjäänkään mitä apua hän tarvitsee? 

Sielunhoitotyö on tärkeä osa papin työtä. Se toteutuu niin diakonian päivystyksessä, satunnaisissa kohtaamisissa Hermannin käytävillä, mutta myös ihan ajanvarauksen kautta keskustelupyyntöinä. Omanlaistaan sielunhoitotyötä puolestaan teen heidän kanssansa, ketkä hakeutuvat luokseni ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan. Jos vuosikymmeniä ovat asiat menneet pieleen kerta toisensa jälkeen ja oma itsetunto ja toimijuus ovat saaneet pahoja kolhuja, niin mistä voi löytyä se toivon kipinä ja astumaton askel, jonka avulla voi lähteä kääntämään katsetta jotain uutta kohden?  

Papin virka on evankeliumin julistajan virka. Erityisdiakoniassa se toteutuu monta eri reittiä pitkin, sanan julistuksen ja konkreettisen auttamisen kautta. Välillä asetetaan ehtoollista ja saarnataan, välillä jalkaudutaan kentälle, välillä hypätään kahvilan tiskin taakse kaatamaan kahvia apukäsinä tai hakemaan alttarikukkia, välillä mitataan verenpainetta tai autetaan hakemaan asuntoa eri paikoista. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomasti. Ihmisen kokoista ja näköistä työtä, oman kutsumuksen mukaista työtä, Jumalalta kutsun saaneena.  

-Satu-