Pullakirkon ja Varustamon aktiivinen kävijä halusi kertoa meille elämäntarinansa ja siitä tuesta, mitä hän on saanut mutkittelevan matkansa varrella. Tarina kertoo paranemisesta, yhteisön voimasta ja siitä, että mistä tahansa voi selvitä.

Alkutaival – etsijän tie

Elin 1970–1980-lukujen taitetta, kun nuoren miehen tie alkoi mutkitella. Päihteet, mielenterveyden haasteet ja oman identiteetin etsintä tekivät matkasta raskaan ja suunnattoman. Välillä pysähdyttiin hoitolaitoksiin – Tervalammen alkoholiparantolaan, Järvenpään sosiaalisairaalaan, Perniöön, Lapinjärvelle, Ridasjärvelle ja Sillanpirttiin.

Nuo paikat toivat hetkellistä vakautta, mutta pysyvää suuntaa ei löytynyt. Helsingissä tarjolla olivat lähinnä muutamat täyteen ahdetut asuntolat, joista yksi oli Kovaosaisten Ystävien ry:n ylläpitämä majatalo Kalevankadulla. Sen perusti Arvid Hugo Julius Martens, aikansa Veikko Hursti, joka omisti elämänsä kodittomien ja syrjäytyneiden auttamiseen.

Pullakirkon ovet avautuvat

Matkani sai uuden suunnan, kun päädyin Kalevankadulta muutaman korttelin päässä sijainneeseen ”Pullakirkkoon” – Helsingin seurakuntayhtymän erityisdiakonian tilaan osoitteessa Annankatu 14 D. Se oli paikka, jossa ovet avautuivat, ihmiset hymyilivät ja apu tuli ilman ehtoja.

Vähitellen käyntikerrat lisääntyivät. Pieni tuki muuttui suureksi muutokseksi. Diakoni Hilkka Oksasen avustuksella sain tukiasunnon Annankadun ja Iso-Robertinkadun kulmasta. Siitä alkoi elämä, jossa oli katto pään päällä ja yhteisö ympärillä.

Yhteisön voima

Erityisdiakonia ei ollut pelkkää hätäapua. Se oli yhteisö. Teimme retkiä Tarpoilaan Sipooseen, Vivamoon Lohjalle ja leirejä Korpirauhaan sekä Lohirantaan. Kävimme jopa Jaakobin saaressa Inkoossa ja Norjassa asti. Näillä matkoilla johdossa oli diakoni Aimo Heinonen, ja ruokahuollosta vastasi lämminhenkinen Annikki. Kesäisin vietimme aikaa Vasikkasaaressa, missä oli erityisdiakonian oma puolijoukkueteltta kaminoineen – ja kuljetuksista huolehti Jukkis.

Vuonna 1986 perustettiin Vastuunkantajat ry, joka yhdisti erityisdiakonian aktiiveja ja luottamushenkilöitä. Sunnuntaisin saimme nauttia Kalevi Perälän johtaman Katupojat-kuoron musiikista. Kuoro toimii edelleen – tosin harvemmin – mutta sen sointi elää yhä muistoissa.

Elämänvaiheita ja särkyviä unelmia

Tukiasunnon jälkeen elämä vei Pukinmäkeen seurakuntayhtymän vuokra-asuntoon. Perhe kasvoi, vaimokin löytyi ja muutimme kolmioon. Mutta kuten elämässä usein käy, myös surua ja särkyneitä unelmia mahtui matkaan. Avioeron jälkeen muutin poikani kanssa kaksioon – samaan taloyhtiöön, jossa kaikki oli alkanut uudestaan.

Vankilan kautta takaisin yhteyteen

Vuonna 2004 Pullakirkko muutti Annankadulta Vallilaan Hämeentielle. Itse olin tuolloin vankilassa. Mutta sielläkään erityisdiakonia ei unohtunut. Kiitos vankilatyön ja erityisesti työntekijä Kimmo Kajoksen, yhteys säilyi – ja toivo pysyi hengissä.

Uusi alku ja uusi osoite

Tänään yhteistyö erityisdiakonian kanssa jatkuu – ja toimii erinomaisesti. Toimintaa vetää nyt Marita Nummelin, ja Pullakirkko jatkaa tärkeää työtään asunnottomien, vähävaraisten, kriminaalitaustaisten, paperittomien ja muiden yhteiskunnan marginaalissa elävien parissa.

Marraskuussa 2025 Pullakirkko muuttaa jälleen – tällä kertaa Paavalin seurakunnan tiloihin. Muutto on lyhyt, mutta merkitykseltään suuri. Toivon koko sydämestäni, että toiminta saa jatkua esteittä. Sillä tässä yhteiskunnassa matkalaisia ei tarvitse kaukaa etsiä.

Toivotan Pullakirkkolaisille rauhallista ja turvallista matkaa – jälleen kerran.

Terveisin,

Tuettu matkalainen