Armas Merisalmi: runoja

SINÄ

Kuun ajovalo oksiston reunojen juurella

Sinen odotusta kajostaen

Kehän valo sumusta toipuen

Oksiston juurella uudestaan kasvaen

Voimauttaa valo viheriäisen,

kuin luomisvoima iäisen.

Maaemo säteen taivaisen;

luo luomisen tunnelmaisen.

Aika koskettaen,

kuin iäisen.

Ymmärtääkö sen ken?

Luomisvoiman IÄISEN!

SAARI

Saari täysin puiden suojaama.

Sateenkaarin pivin ympäröimänä.

Veden pintaan peilaamana,

värit oksiston huilaamana.

Peili kirkkaana odottaen

tihkuvan sateen.

Kuva, kuin todellisuutta kuvaillen.

Tuoden esiin Taivaan ja Maan

rakenteen,

kuin LUOMISEN ENTEEN.

LUOMISVOIMA

Henkäys koskettaa Pyhän,

niin kuin Isän ja Pojan.

Vetten päällä käy luomisvoima.

Seitsemäs hetki käy usva valkeuden.

Syntyy Pyhä kolminaisuuden.

Väri moninaisuuden.

Luovat uuden.

Sanat sävelin,

kuin aamun kauneuden.

Armon sen,

kuin uusien tuulien valkeuden.

Syntyy voima

Kaikkeuden.

Armas Merisalmi

kuva: Unsplash/ Jeremy Bishop

Jätä kommentti