Lopetin juuri harjoitteluni Hermannissa, ja tunnustan heti, että kaipaan jo takaisin. Olen kiitollinen teille kaikille siitä, miten lämpimästi otitte minut vastaan. Jokainen vaihtamamme hymy, tervehdys ja sana oli kallisarvoinen. Kiitän teitä siitä, että jaoitte elämäänne kanssani. Puhuimme iloista ja suruista, arjesta ja juhlasta, niistä kaikkein kipeimmistä menetyksistä ja vaikeimmista kokemuksista, mutta myös vaikeuksista selviytymisestä ja suurimmista kiitoksen aiheista elämässä. Minä näin tässä kaikessa Jumalan huolenpitoa ja rakkautta, vaikka keskustelukumppanini ei asiaa olisikaan näin sanoittanut.

Myös se sitkeä toivo, joka saa jatkamaan elämää olosuhteista ja haastavista tilanteista huolimatta kuului teidän sanoissanne. Tie voi välillä olla kovin kivinen, mutta silti annetaan voimaa jaksaa eteenpäin. Askel kerrallaan, kunnes elämälle löytyy vankempi pohja ja se kantaa taas. Kukaan meistä ei selviä yksin, vaan me kaikki tarvitsemme apua ja tukea, ainakin ajoittain. Hermannin Diakoniatalon Varustamosta löytyy tukea jokaiselle, olipa elämäntilanne millainen tahansa. Hermannissa ollaankin aivan ytimessä: julistetaan evankeliumia sanoin ja teoin, palvellen iloiten Jumalaa ja toinen toisiamme.

Ilman Jumalaa ja toisten apua en olisi itsekään selviytynyt oman elämäni kamppailuista. Elämä on jo opettanut minulle paljon ja olen saanut läpikäydä monenlaisia asioita. Siten mikään Hermannissa kohtaamani ei ollut vierasta, vaikka en toki kaikkea samaa olekaan itse kokenut. Sen sijaan minulle on kovin vieras se näkemys, että kaikki elämässä olisi kiinni vain ihmisestä itsestään. Välillä elämä on selviytymistaistelua, joka vaatii osaamista ja voimavaroja, joita ihmiseltä itseltään ei välttämättä löydy. Silloin tarvitaan ulkopuolista apua. Myöskään meidän lähtökohtamme eivät ole samanlaiset eikä meillä kaikilla ole tarvitsemiamme suhteita ja verkostoja, etenkään nyt, kun hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkot ovat hapertuneet ja joitakin palveluja on supistettu tai kokonaan lakkautettu.

Kirkkoa ja sen diakoniatyötä tarvitaan entistä enemmän, vaikka työn tarkoituksen ei tulisikaan olla yhteiskunnan puutteiden korjaaminen ja korvaaminen. Silti diakonian piirissä tehdään työtä, jolla hoidetaan ja täydennetään myös näitä yhteiskunnalle kuuluvia tehtäviä. Tämä seikka johtaa väistämättä pohdintaan kirkon resursseista, niiden vähenemisestä ja kohdentamisesta kirkon sisällä. Hermannin Diakoniatalon Varustamossa tehdään työtä, joka vaatii vankkaa erityisosaamista. Työn jatkuvuuden takaamiseksi tarvitaan riittäviä taloudellisia resursseja jatkossakin. Tavoitteena on myös työn ja toiminnan kehittäminen, ja se puolestaan vaatii lisää henkilöstöresursseja.

Paikallisseurakunnissa tehtävä elintärkeä diakoniatyö ei voi korvata erityisdiakonista osaamista, jota Hermannista löytyy. Hermannin Diakoniataloa tarvitaan ihan fyysisestikin, sillä sinne kaikki ovat tervetulleita. Sieltä puuttuu se surullisen kuuluisa kynnys, jota ei periaatteessa edes ole olemassa, mutta joka kuitenkin estää joitakin ihmisiä menemästä paikallisseurakuntiin. Hermannin seurakuntaväki koostuu osittain alueella asuvista ihmisistä mutta sinne tullaan myös kauempaa. Talo ja sen hyvä ja hoitava ilmapiiri koetaan omaksi ja joskus sinne palataan vuosienkin tauon jälkeen. Hermannin Diakoniatalo on talo paikallaan ja sen tarjoamille monipuolisille palveluille ja toiminnalle on kysyntää, joten sinne tulee kohdentaa tarpeeksi resursseja.

Opiskelijalle Hermanni tarjosi loistavat puitteet, sillä näin kokonaisvaltaista kokemusta diakoniatyöstä en ole aiemmin saanut. Te työtoverit rohkaisitte kokeilemaan eri työtehtäviä ja annoitte mahdollisuuden olla mukana kaikessa toiminnassa. Sain harjoittelusta todella paljon irti myös oman innokkuuteni ja aktiivisuuteni ansiosta. Työyhteisönne jäsenenä oli hyvä olla. Kiitos, että teette työtänne rakkaudella ja rautaisella ammattitaidolla, hersyvää huumoria unohtamatta. Kiitos, että ammensitte omaa osaamistanne ja kokemustanne sekä opetitte minua oman esimerkkinne kautta. Iloitsin myös jokaisesta Hermannissa kohtaamastani vapaaehtoisesta ja siitä, että olette mukana talon toiminnassa. Olen itsekin palvellut useiden vuosien ajan erilaisissa diakonian vapaaehtoistehtävissä kotiseurakunnassani, ja toivon, että saan työskennellä diakonian parissa myös teologian maisteriksi valmistuttuani. Tämä harjoittelu vahvisti entisestään kutsumustani ja tietoisuutta siitä, että olen oikealla tiellä. Diakonia on minulle sydämen asia.

Iloitsen siitä, että tiedän olevani aina tervetullut Hermannin Diakoniatalon Varustamoon. Vaikka en enää voikaa toimia pullakirkossa liturgina tai saarnata, tapaamme vielä siellä. Koen saaneeni erityisen arvokkaan lahjan, kun sain viettää kanssanne pari kuukautta. Kaikkein parasta olitte te, arvoisat Hermannin kävijät. Siunausta, voikaa hyvin!

Rakkaudella,

Susanna