Jumala on päähenkilö

Olen käynyt rippikoulun kesällä 1973 Lohjan Vivamossa – 48 vuotta sitten (apua, niinkö vanha jo olen!). Isoveljeni vei minut ja kaksi ystävääni leirikeskukseen punaisella kuplavolkkarillaan. Juuri ennen pihaan ajamista veljeni laittoi autoradion täysille ja rock-musiikki tulvi pieneen autoon. Muistan veljeni sanoneen ”kuunnelkaa nyt kunnolla, tämmöistä musaa ette sitten kahteen viikkoon kuule”. Hän oli todellakin oikeassa! Meitä leiriläisiä oli noin 60, tyttöjä ja poikia. Tunnelma oli lämmin, vaan kuri oli kova. Paljon ei melskattu ja huudettu – paitsi lentopallokentällä, missä pojat saivat olla ilman paitaa (muualla se ei ollut sopivaa)! Katekismusta opeteltiin ulkoa, ja kirjallisista kokeista oli päästävä kunnialla läpi, jos mieli tulla konfirmoiduksi!  

Kesäkuun alussa istuin eräänä aurinkoisena aamuna linja-autossa matkalla rippikoululeirille. Hyppäsin mukaan hyvin suunnitellulle leirille muutaman päivän varotusajalla, kun leiriltä puuttui yksi ohjaaja. Tällä erityisriparilla leiriläisiä oli vähemmän kuin työntekijöitä. Kaikilla seitsemällä riparilaisella oli oma ohjaaja, joka tuki ja auttoi omaa ohjattavaansa. Tärkeille asioille oli oma päivänsä; Jumalapäivä, Jeesus-päivä ja Pyhä henki-päivä. Opetustuokiot rytmittyivät sopivasti pelihetkien ja ruokailujen lomaan niin, että kaikki jaksoivat olla mukana. Ensimmäisenä päivänä puhuimme Jumalasta. Kati-pappi kysyi, kuka se Jumala oikein on? Salamana nousi yksi käsi pystyyn, ja puheenvuoron saatuaan tuli vastauksena ”Jumala on päähenkilö”. Nuorta kiitettiin hienosta vastauksesta. Se kolahti. Mielessäni hupsahdin takaisin omalle riparilleni. Jospa silloinkin olisivat opettajat kannustaneet ja kehuneet riparilaisia, jotka oivaltavat itse asioita.

Leirillä oli turvallista olla. Oma nuoreni leirillä oli vuosi sitten riparin käynyt ja nyt isosena. Jo toisena päivänä meillä jostain syystä vaihtui roolit päittäin. Huomasin, että nuoreni tuli aina tsekkaamaan, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Käytävältä kuului huuto ”Lissu, me mennään nyt tänne – tule, tule!” Minusta pidettiin huolta, tosi kivaa ja turvallista.

Ja sitten ne leiriromanssit Kaikilla leireillä syntyy ihastuksia ja tulee särkyneitä sydämiä. Tämäkään leiri ei ollut poikkeus. Pientä silmäpeliä, halu istua aina saman henkilön vieressä kuin myös yhteisen tulevaisuuden suunnittelu aina yhteisen talon piirustuksia myöden sai aikaan kikatusta ja punastelua! Uusia ystäviä ja paljon muistoja oli jokaisen leiriläisen sydämessä kotiin vietäviksi. Bussimatka takaisin Helsinkiin oli iloinen – pientä haikeutta lähtö ihanasta leiripaikastamme kuitenkin aiheutti.

Nuoret konfirmoitiin Mikaelin kirkossa heti seuraavana päivänä leiriltä palattuamme. Koronan takia vain nuorten läheisimmät ihmiset pääsivät kirkkoon. Juhlavaa tunnelmaa se ei latistanut, ja nuoret hieman jännittivät niin kuin asiaan kuuluu. Rippikoulun käyminen antoi näille nuorille merkityksellisen kokemuksen Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta. Me olemme kaikki Jumalalle tärkeitä ja ainutlaatuisia – sinäkin!

Liisa Merivuori

diakonissa

Hermannin Diakoniatalon Varustamo

Yksi kommentti artikkeliin ”Jumala on päähenkilö

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s