Herran hymy

Legenda

 

Kun Herra ynnä Pyhä PietariIMG_1203

ne merta, maata muinoin matkasi,

niin kerrotaan, he kesäillan tullen

myös saivat Suomenmaalle siunatullen.

 

He istahtivat alle koivupuun,

mi kasvoi kaltahalla salmensuun,

ja tavan mukaan pikku toraan jälleen

he joutuivat. Sen Pietar’ alkoi tälleen:IMG_1207

 

»Oi Herra, mille maalle jouduttiin!

Mik’ kansa, köykkyselkä, köyhä niin!

Maa karu, kallioinen, pellot pienet,

ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!»

 

Mut Herra hiljakseen vain hymyili:

»Voi olla, maa on karu, kylmäki,

ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,IMG_1210

mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin.»

 

Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.

Ja katso! Kumma hohde peitti veen,

suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,

ja vainiolta roudan valta raukes.

 

Pois Herra kulki kanssa Pietarin.IMG_1209

Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin

sa istut koivun alla, on kuin täällä

viel’ liikkuis Herran hymy vetten päällä.

Eino Leino, Yökehrääjä, 1897

 

Oheinen itsensä Eino Leinon kirjoittama runo on mielessäni kahdesta syystä. Ensiksikin siksi, että kesä on rippikoululeirien aikaa ja itse muistan tuon runon omalta ripariltani vuodelta 1979, jolloin sitä laulettiin nuoren seurakunnan veisuna. Laulu oli vain tuossa kuvissakin näkyvässä 1970-luvun punaisen veisukirjan painoksessa eikä ole jostain syystä siirtynyt myöhempiin. Toiseksi siksi, että olen juuri viettänyt suurimman osan kesälomastani mummon mökillämme Salon seudulla ja kappale palaa siellä edelleen mieleeni päivittäin kun istun saunan jälkeen vilvoittelemassa. Istun nimittäin silloin sanan mukaisesti koivun alla ja katselen Perniön joen vetten päälle. Minulle parhaan selityksen siitä, kuka tai mikä on Pyhä Henki antaa tuo runo. Se on vertauskuvallisesti juuri tuo Herran hymy, johon Leino runonsa päättää.

 

Elo lomalla ja mökillä on varsin erilaista kuin arkena ja kaupungissa. Kuviot pienenevät ja arjen askareet ovat askeettisempia ja vaivalloisempiakin mutta monella tavalla myös hyvin sisältörikkaita. Tiskejä tiskataan hellalla lämmitetyllä vedellä ja saunaan kannetaan puut eikä selvitä vain napin painalluksella. Televisiota en katsonut neljään viikkoon kertaakaan. Tämä kai on loman tarkoituskin parhaimmillaan. Ottaa etäisyyttä arjesta, rauhoittua, hiljentyä ja levätä.

 

Ei toki maailman menostakaan voi tänä päivänä aivan pimennossa olla ja myös ikävät uutiset ovat mökkiläiselle kantautuneet. Ei niin voikaan ja pidäkään olla, että eristäytymällä voisi jollain lailla ummistaa silmänsä vallitsevalta todellisuudelta. Nyt kuluva viikko on tuonut takaisin arkeen ja sen kysymyksiin. Päivätuvat, ruoanjakelu, jalkautumiset piritorille ja erilaisiin yhteisöihin täyttävät nyt päivän. Vastaan tulee erilaisia kysymyksiä, elämän arkea, jossa kaikesta huolimatta on myös paljon iloa.

 

Maailmalta kantautuvat uutiset kuitenkin huolestuttavat. Ensimmäisiin työtehtäviin loman jälkeen kuului raamattupiirin pito. Käsiteltävänä oli tällä kerralla Efesolaiskirjeen loppu. Siinä kehotettiin taistelemaan pahaa vastaan varsin sotilaallisin termein. Pyydetään ottamaan ylle Jumalan taisteluvarustus, pukemaan ylle vanhurskauden haarniska ja käyttämään hengen miekkaa. Ef 6:18 kuitenkin nivoo varsin lempeästi kaiken yhteen: ”Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.”

 

Nuo Paavalin sanat ovat suunnatut paitsi Efeson seurakunnalle niin myös meille. Varustautukaamme pahan valtaa vastaan ja tehkäämme se ennen kaikkea rukouksessa. Siihen meillä kaikilla on mahdollisuus.

 

Kimmo Kajos

diakoni

 

2 kommenttia artikkeliin ”Herran hymy

  1. Armas Merisalmi

    Kimmo Kajoksen kirjoitus tuo hyvän mielen ajatuksen jälleen loman jälkeiseen aikaan. Lomaahan vietetään eri paikoissa erilaisissa tunnelmissa. Neljä viikkoa lomaa ja ympäristön vaihdos tuo uusia ajatuksia vanhojen ajatusten rinnalle.

    Tunttu, että vanhatkin ajatukset alkavat taas toimimaan kohti elokuuta. Lomaa kun vietetään niin eri tavalla ’ kukin tyylillään. ’ saavuttamalla virkeän mielen.

    Tykkää

Jätä kommentti